Etusivu YHDISTYS
YAD ry:n päihdepoliittiset linjaukset

Alkoholi ja tupakkapolitiikka

YAD ry kannattaa alkoholin ja tupakan suhteen mahdollisimman vastuullista päihdepolitiikkaa, jonka keinoin voidaan todistetusti edistää ihmisten terveitä elintapoja, ehkäistä päihderiippuvuuden syntymistä sekä vähentää päihteiden käyttöä ja päihteidenkäytöstä aiheutuvia haittoja. Erilaiset päihteiden käyttöä ja saatavuutta koskevat rajoitukset ovat perusteltuja, kun niillä voidaan parantaa päihdehaitoista ja päihdeongelmista eniten kärsivien tilannetta.

Kaikki YAD:n järjestämät tapahtumat ja tilaisuudet ovat päihteettömiä, myös alkoholin suhteen. Käyttö, hallussapito ja huumaantuneena tai krapulassa olo eivät kuulu YAD:n toimintaan. Koulutuksissa ja tapahtumissa jäsenistöä haastetaan pohtimaan mahdollista omaa päihteidenkäyttöään ja suhdettaan päihteisiin. Alle 18-vuotias on lain mukaan kokonaan päihteetön. Yhdistys näkyy myös paikoissa, joissa alkoholia on tarjolla ja pyrkii näyttämään esimerkkiä päihteettömästä tavasta viettää esimerkiksi festarit.

YAD ry:n omat painotukset

YAD ry on ennen kaikkea ehkäisevän huumetyön yhdistys, jonka asiantuntijuus sekä toiminta painottuvat huumetyön kentälle ja huumausainekysymyksiin. Alkoholi ja tupakka ovat riippuvuutta aiheuttavia ja keskushermostoon vaikuttavia päihteitä ja niihin pätee osin samat lainalaisuudet ja problematiikat kuin huumausaineisiinkin. Alkoholiin ja tupakkaan liittyvää ehkäisevää työtä tekevät kuitenkin monet muut tahot ja YAD katsoo siksi järkeväksi keskittyä huumausaineasioihin. Joissain yhdistyksen toiminnoissa on silti perusteltua puhua ja käsitellä laajemmin ehkäisevää päihdetyötä kuin vain huumetyötä. Myös yhdistyksen toiminnan voidaan nuoria aktivoivana ja sosiaalisesti vahvistavana katsoa olevan yleisemminkin ehkäisevää päihdetyötä. Päihteettömyydellä ja päihteettömällä toiminnalla YAD:ssa tarkoitetaan päihteettömyyttä huumausaineiden ja alkoholin suhteen.

Avo- ja laitoshoito

YAD kannattaa sekä avo- että laitoshoitoa. Näiden hoitojen resursseja tulisi lisätä ja kehittää, jotta hoito riittävässä laajuudessa voitaisiin turvata kaikille sitä tarvitseville asuinpaikasta ja sosio-ekonomisesta asemasta riippumatta. Suurimpana ongelmana huumehoitopalveluissa YAD näkee katkaisuhoidon pitkät jonot sekä kuntien riittämättömät resurssit myöntää maksusitoumuksia myös pitkäaikaisiin hoitojaksoihin. Päihdeongelmaisen tulisi päästä palveluiden piiriin mahdollisimman nopeasti. Hoitoonohjausjärjestelmää tulisi selkeyttää, hoidon tarpeen arviointia kehittää ja hoitojatkumo myös laitoshoidon jälkeen tulisi turvata.

Dopingaineiden kilpa- ja harrastekäyttö

Dopingaineiden harrastekäyttö on yleistynyt myös Suomessa. Arvioiden mukaan jopa kaksi prosenttia suomalaisista miehistä on kokeillut dopingia. Tämä tarkoittaa yli 50 000:tta suomalaista. Dopingia käyttävät muutkin kuin kilpaurheilijat esimerkiksi lihaksen kasvattamisen tueksi. Dopingaineet aiheuttavat vakavia fyysisiä, henkisiä ja sosiaalisia haittoja. Lisäksi niiden käyttö voi johtaa henkiseen riippuvuuteen.

Dopingaineiden haittavaikutuksista pahimpia ovat sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman kasvanut riski, maksavauriot, syöpäriskin kasvu, hormonitasapainon muutoksista johtuvat häiriöt, kuten impotenssi ja hedelmättömyys. Myös eriasteiset mielialahäiriöt kuten masentuneisuus ja psykoottisuus voivat lisääntyä. Dopingaineet ovat laukaisseet väkivaltaista käyttäytymistä erityisesti jos samaan aikaan on käytetty alkoholia. Lisäksi tutkimukset ovat osoittaneet, että dopingaineita käyttävät henkilöt käyttävät keskimääräistä useammin myös muita laittomia aineita, kuten huumausaineita.

YAD ry vastustaa dopingaineiden harraste- ja kilpailukäyttöä sen terveydellisten ja sosiaalisten haittavaikutuksien vuoksi. Lisäksi YAD ry toivoo kilpaurheilijoiden ja valmentajien näkevän vastuunsa esikuvina nuoremmille urheilijoille.

Ehkäisevä päihdetyö

YAD:ssa mielletään ehkäiseväksi työksi päihdekasvatus- ja valistustoiminnan lisäksi ylipäätään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin tukeminen. Siten päihteettömien elämysten ja onnistumiskokemusten mahdollistaminen sekä tietojen, taitojen ja osallisuuden lisääminen ovat YAD:n ehkäisevän työn keinoja. Ehkäisevä päihdetyö ei saa olla erillinen osa-alue, vaan sen on kuuluttava kokonaisuuteen: varhainen tunnistaminen, viisas puuttuminen, hyvä hoito, tarvittava tuki ja kuntoutus.

YAD kannattaa mahdollisimman monipuolista ja rehellistä lähikasvattajan tai vertaisryhmän kautta tulevaa päihdekasvatusta. YAD:n päihdekasvatus ei tarjoa valmiita ajattelumalleja, vaan haastaa miettimään, kysymään ja kyseenalaistamaan asioita. Lisäksi tarvitaan erilaisille kohde-/riskiryhmille kohdennettua ja räätälöityä ehkäisevää työtä. Vanhemmuuden tukeminen sekä lasten ja nuorten sosiaalisten ja tunnetaitojen vahvistaminen nähdään YAD:ssa tärkeiksi ehkäisevän työn muodoiksi. YAD toimii nykyaikaisen, eettisesti kestävällä pohjalla olevan ehkäisevän työn ja päihdekasvatuksen kehittämiseksi sekä pyrkii nostamaan esiin ehkäisevän työn ja sen riittävän resursoinnin tärkeyttä. Ehkäisevään työhön YAD:ssa luetaan myös alkoholin käytön ja tupakoinnin ehkäisy, vaikka yhdistyksen toiminnan keskiössä onkin erityisesti huumeiden vastainen toiminta.

Elämykselliset päihdekasvatusmenetelmät

YAD kannattaa monipuolisia päihdekasvatusmenetelmiä, joista elämykselliset ja toiminnalliset menetelmät ovat yksi esimerkki. Vakiintuneita elämyksellisiä valistustapoja ovat erilaiset päihdeaiheiset draamat ja ns. päihdeputket. YAD suhtautuu kriittisesti sellaisiin hankkeisiin, joissa päihteet esitetään stereotyyppisesti, pelotellen, päihteiden vaikutuksia liioitellen tai vähätellen. YAD kannattaa sellaisia päihdeputkia tms., joissa mahdollistuu vuorovaikutus, omakohtainen pohdinta ja oivallukset, monipuolinen ikäryhmälle soveltuva tieto ja heränneiden ajatusten sekä tunteiden käsittely. Tärkeätä on, että hankkeisiin liittyvät myös koulu ja vanhemmat. YAD:n vapaaehtoiset ja työntekijät voivat osallistua päihdeputkihankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen silloin, kun ne täyttävät edellä kuvatut kriteerit ja ovat siten kasvatuseettisesti kestävällä pohjalla.

Valistus

Valistus nähdään YAD:ssa päihteisiin liittyvän monipuolisen tiedon ja eri näkökulmien esiintuomisena, joka mahdollistaa päihdekysymysten kriittisen tarkastelun ja tietoiset valinnat. Vaikuttavan päihdevalistuksen keskeisiä elementtejä ovat vuorovaikutus, kohderyhmän kunnioitus, tasavertaisuus, pitkäkestoisuus, sanoman kohdentaminen ja kiihkottomuus. Valistus on osa laajempaa päihdekasvatustoimintaa. Tieto on yksi osatekijä, joka vaikuttaa ihmisten päihdeasenteisiin ja käyttäytymiseen, mutta ehkäisevän työn kentässä se on vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta. YAD:ssa tiedostetaan sen rajalliset vaikutusmahdollisuudet. Vaikkei tieto sinänsä takaa rationaalista käyttäytymistä päihteiden suhteen, on ihmisillä kuitenkin oikeus saada huumeisiin ja muihin päihteisiin liittyvää tietoa. Valistusta toteuttava taho ei kuitenkaan voi tietää tai päättää siitä, miten yksilö saamansa tiedon käyttää. Vastuu valinnoista on loppukädessä ihmisellä itsellään. YAD pyrkii noudattamaan valistustyössään ajantasaisia ja eettisesti kestäviä periaatteita.

Heroiinin jakelu

Heroiinin jakelua toteutetaan haittoja vähentävänä toimenpiteenä joissain Euroopan maissa sellaisille narkomaaneille, joita ei ole voitu auttaa muunlaisen hoidon keinoin.

YAD ry näkee, että heroiinin jakelua koskeviin toimenpiteisiin ei ole mitään erityisiä syitä tämän hetken suomalaisessa huumehoitotyössä. Puhtaasti heroiiniriippuvaisten määrä on maassamme vähäinen ja päihdetyössä on useita akuutimpia kysymyksiä ratkottavaksi. Heroiinin jakelun sijaan toivotaan kiinnitettävän enemmän huomiota korvaus- ja ylläpitohoidon sisällölliseen ja laadulliseen kehittämiseen Suomessa.

Hoitoonohjaus

Hoitoonohjausjärjestelmää tulisi kehittää osana hoitojatkumoa. YAD:n jäsenyys sinänsä ei velvoita ohjaamaan hoitoon. Yadilaisten olisi kuitenkin hyvä olla tietoisia oman paikkakuntansa hoitoonohjausjärjestelmästä ja tarvittaessa pystyä antamaan yhteystietoja, joiden avulla saa lisätietoja.

Huumeiden käytöstä rankaiseminen

Laki määrittelee huumeidenkäytön rangaistavaksi (käyttörikos). YAD kannattaa nykyistä lainsäädäntöä ja näkee rangaistavuuden ennen kaikkea yhteiskunnan viestinä siitä, mikä on hyväksyttävää ja mikä ei. Lisäksi rangaistavuus parantaa etenkin alaikäisten käyttörikoksesta kiinni jääneiden hoitoonohjausta, koska poliisilla on velvollisuus ilmoittaa sosiaalitoimeen alaikäisten tekemistä rikoksista. Käytännössä huumeiden käytöstä kiinnijääminen tarkoittaa sakkorangaistusta tai tuomitsematta jättämistä, alaikäisten kohdalla puhuttelua/ sosiaalityön piiriin ohjautumista. Kokeilukäytöstä kiinnijääminen ei saakaan johtaa ihmisen leimautumiseen tai syrjäytymiseen tavalla, joka vaikuttaa olennaisesti henkilön tulevaisuuteen. Nykykäytännön mukaan huumausaineen käyttörikoksesta ei tule rikosrekisterimerkintää. YAD tukee huumeiden käyttäjien humaania ja oikeudenmukaista kohtelua oikeusjärjestelmässä sekä hoitoonohjauksen hyödyntämistä puuttumisessa.

Huumetestit

Huumetestauksessa ainoa motivaatio ei saa olla käyttäjien paljastaminen, niinpä YAD ei kannata ”massatestejä” esimerkiksi kouluissa. Työnantajalla ja kansalaisilla on kuitenkin oikeus olettaa, että työntekijä ei ole päihtynyt. Testausta voidaan käyttää harkiten, jos taustalla on vankka epäily. Huumetestien tekijän tulee olla terveydenhuollon ammattilainen, testit tulee tehdä yksityisyyttä kunnioittaen ja yksilöllisesti. Ennen testejä tulee laatia toimintamalli, jota noudatetaan tuloksen ollessa positiivinen. Positiivinen tulos ei saa suoraan johtaa erottamiseen. Testejä tehtäessä tulee ottaa huomioon näytteen manipulointimahdollisuudet. Myös osana hoitoa testit ovat hyväksyttäviä, mutta testi ei voi olla ainoa hoito. Liikenteessä tehtävien pikatestien positiiviset tulokset tulee aina varmentaa laboratoriokokein.

Jälkityö

Jälkityöllä tässä kohdassa tarkoitetaan huumekatkon ja huumelaitoshoidon jälkeistä avohoitoa ja kuntoutumista tukevia tukitoimenpiteitä. Jälkityön tulee olla hyvin suunniteltua jo hoidon edellisessä vaiheessa. Suunnittelussa tulee ottaa huumekuntoutujan näkemykset oman jälkihoitonsa toiveista ja tarpeista huomioon. Kuntoutujan tulee saada jälkihoitoa, niin pitkään kun hän kokee siihen tarvetta.

Jälkihoidon asiakkaan tulee saada tietoa kunnan palveluiden lisäksi paikkakunnalla olevista päiväkeskuksista, itseapuryhmistä, tukihenkilötoiminnasta ja kolmannen sektorin sekä seurakuntien päihdepalveluista. Kuntoutujan terveet ystävyys- ja sukulaissuhteet tulisi huomioida kuntoutujan voimavarana ja jälkityön osana. Jälkityön tulee YAD ry:n mielestä olla osa huumehoidon kokonaisjatkumoa. Jälkityön palveluiden tulee olla tasaveroisesti kuntoutujien saatavilla, asuinpaikasta riippumatta. Jälkityön puuttuminen voi vaarantaa hoidon onnistumisen ja lisätä retkahdusriskiä.

Kannabis

YAD vastustaa kannabiksen käyttöä sen psyykkisten, fyysisten, sosiaalisten, yhteiskunnallisten ja riistokaupan haittojen vuoksi.

Kuituhamppu

Kannatamme hampun hyötykäyttöä kuitukasvina, mutta vastustamme sitä, että sillä markkinoidaan myönteistä kuvaa kannabiksen päihdekäytöstä. Samoin vastustamme erilaisten hampunlehtikorujen ja -kuvien avulla tapahtuvaa mielikuvamarkkinointia.

Kotikasvatus

Kannabiksen kotikasvatuksella voidaan välttää huumekaupan ja -tuotannon lieveilmiöitä, muita haittoja sekään ei poista.

Lääkekäyttö

Kannabista on pyritty käyttämään lääkkeenä esimerkiksi pahoinvointiin ja lisäämään Aids-potilaiden ruokahalua. Ongelmana on se, että haitat ovat usein olleet hyötyä suuremmat. Yhdessä marihuanasavukkeessa on viisi kertaa enemmän tervaa ja hiilimonoksidia kuin tavallisessa savukkeessa. Kannabiksen ei ole todettu olevan ylivoimainen teholtaan tai vaikutukseltaan minkään sairauden hoidossa. YAD ei vastusta kannabiksen laillistamista valvottuun lääkekäyttöön sairauden hoidossa silloin, jos se on lääketieteellisen tutkimuksen perusteella hoidon kannalta tarpeellista. Lääkekannabiksen käyttöön pitää liittyä samanlainen valvonta ja kontrolli kun muihinkin päihdyttäviin ja riippuvuutta aiheuttaviin lääkkeisiin. Lääkekäytössä kannabiksen tulee olla sellaisessa muodossa, että sen oheishaitat jäävät mahdollisimman pieniksi, kuten nesteenä. Vastuu lääkkeen määräämisestä tulee aina olla hoitavalla lääkärillä.

Korvaushoito

Korvaushoitoa (Subutex, Subuxone, Temgesic) annetaan Suomessa harkinnanvaraisesti opioidiriippuvaisille henkilöille. Korvaushoidon tulee YAD Ry:n mielestä olla kontrolloitua ja perustua hoitosuunnitelmaan. Lääkehoidon lisäksi hoitoon tulee aina liittyä myös psyko-sosiaalinen kuntoutus avo- tai laitoshoidossa sekä kuntoutumisen seuranta, jotta hoito olisi mahdollisimman kokonaisvaltaista. Korvaushoidossa keskeisenä tavoitteena tulisi olla kuntoutuminen niin, että huumeeton elämä on ajan mittaa mahdollista. Ongelmana YAD Ry näkee korvaushoidossa olevien hoitosuunnitelmaan kuulumattomien korvaushoitolääkkeiden tai muiden huumeiden oheiskäytön, oheiskäytön kontrolloimattomuuden hoitojärjestelmässä sekä yleensä korvaushoitolääkkeiden väärinkäytön huumeena ja katukaupan ongelmat. Korvaushoidossa olevat pystyvät lisäksi verrattain harvoin lopettamaan lääkkeen käytön pitkässäkään hoidossa. YAD Ry kannattaa korvaushoidon sisällöllistä ja laadullista kehittämistä. Korvaushoidossa oleva henkilö voi tapauskohtaisen harkinnan mukaan olla yhdistyksen toiminnassa mukana silloin, kun se ei vaaranna muiden toiminnassa olevien kuntoutumista.

Lääkehoito vieroituksessa

YAD hyväksyy kontrolloidun lääkehoidon vieroituksessa silloin, kun sen tarve on perusteltua. Hoidon tulee olla mahdollisimman lyhytkestoista yksilöllisten tarpeiden pohjalta määriteltyä ja sen tueksi on oltava tarjolla muutakin, esimerkiksi psyko-sosiaalista kuntoutusta.

Lääkkeettömät hoidot

YAD kannattaa lääkkeettömiä hoitomuotoja, kuten pitkiä yhteisöhoitoja, joiden aikana mahdollistuu mahdollisimman kokonaisvaltainen kuntoutuminen. YAD:ssa kannatetaan myös vaihtoehtohoitoja, esimerkiksi akupunktiota, vyöhyketerapiaa, hierontaa tai sosiodraamaa menetelminä silloin, kun päihdekuntoutuja on päihdehoidon piirissä ja vaihtoehtohoitoja voidaan käyttää vierotus-/kuntoutushoidon tukena.

Medikalisaatio eli lääketieteellistyminen

Yhä useampiin ongelmiin tarjotaan vastaukseksi lääketieteellistä selitystä, hoitoa ja varsinkin lääkkeiden käyttöä. Päihdehoidossa lääkkeiden käytöllä hoidetaan usein vain päihderiippuvuuden oireita, varsinaisten syiden jäädessä hoitamatta. YAD kannattaa harkittua lääkkeiden käyttöä yhdessä päihderiippuvuuden syiden hoitamisen ohessa.

YAD ry näkee tärkeänä, että erilaisia psyykkisiä ja fyysisiä oireita ei aina automaattisesti hoidettaisi pelkästään lääkkeillä vaan selvitettäisiin oireilun syyt ja tausta sekä selvitettäisiin elämäntavoilla ja sosiaaliterapialla tehtävät korjausmahdollisuudet lääkehoidon sijaan tai lisäksi. YAD ry näkee jokaisen normaalista poikkeavan tunnetilan lääketieteellisen hoitamisen lisäävän lääke- ja päihderiippuvuusriskiä ja kannattaa tervettä kriittisyyttä suhteessa lääkkeiden kaikkivoipaisuuteen.

Piikityshuoneet

Piikityshuoneet ovat tiloja, joissa suonensisäisesti huumeita käyttävät voivat ottaa huumeensa. Piikityshuoneita on käytössä muutamissa Euroopan suurkaupungeissa. YAD kannattaa siten järjestettyjä piikityshuoneita, että käyttäjät voivat ottaa annoksensa valvotusti puhtaissa olosuhteissa terveysneuvontapisteiden yhteydessä. Huoneilla ehkäistäisiin terveysneuvontapisteiden lähellä olevissa yleisissä tiloissa ja rappukäytävissä tapahtuvaa piikitystä ja käyttövälineiden jättämistä paikkoihin, joissa niistä voi olla haittaa muille. Piikityksen jälkeen käyttövälineet voisi hävittää piikitystilassa tarkoituksenmukaisesti. Piikityshuoneiden tarve nähdään kuitenkin melko marginaalina kysymyksenä suomalaisessa huumausainepolitiikassa. Tarve koskisi lähinnä suurimpia kaupunkeja.

Rokotehoito riskiryhmille

Huumeiden käytön ehkäisyyn on kehitteillä pitkävaikutteista rokotushoitoa, joka estää tiettyjen päihteiden miellyttävänä koetun vaikutuksen tai laimentaa sitä huomattavasti. Rokotteella olisi mahdollista vaikuttaa siihen, että huumausaineen ensimmäinen kokeilukerta ei antaisi toivottua vaikutusta, jolloin ns. koukuttumista ei pääsisi tapahtumaan. Samoin rokotteen avulla voisi ehkäistä päihdehoidon aikaisia ja jälkeisiä repsahduksia samoin, kuin esimerkiksi antabus-lääkkeillä alkoholismin hoidossa. Rokote vaikuttaa yhteen päihteeseen ja sen johdannaisiin kerrallaan, eli esimerkiksi kokaiinille on eri valmiste kuin amfetamiinille.

YAD ei kannata riskiryhmään laskettavien lasten ja nuorten joukkorokotuksia, vaan näkee turvallisen ympäristön, lasten kotikasvatuksen, ehkäisevän päihdetyön ja yksilön hyvinvointia edistävän toiminnan tärkeämpinä huumeiden käyttöä ehkäisevinä toimintoina. Toipuvien aikuisten rokottaminen on hyväksyttävää silloin, jos käyttäjä itse on siihen suostuvainen. Päihderokotus tulee olla aina osa muuta hoitoa, eikä se yksin riitä päihdekuntoutukseksi.

Ruiskujen ja neulojen vaihto-ohjelmat

YAD kannattaa vaihto-ohjelmia, joissa ruiskujen ja neulojen vaihtaminen on vuorovaikutuksellinen tapahtuma, jossa käyttäjä kohtaa terveydenhuollon ammattilaisen ja saa halutessaan terveysneuvontaa sekä tietoa hoitomahdollisuuksista. Vaihto-ohjelmien avulla esimerkiksi vähennetään tartuntatautien leviämistä käyttäjien keskuudessa.

Sopimushoito

YAD kannattaa sopimushoidon voimaansaattamista ja käyttöä vaihtoehtona alle kahdeksan kuukauden ehdottomalle vankeusrangaistukselle henkilöillä, joiden rikokset ovat seurausta huume-/ päihderiippuvuudesta. Sopimushoidolla tarkoitetaan tuomion sovittamista sitoutumalla hoitoon, jonka etenemistä seurataan.

Tahdosta riippumaton hoito (pakkohoito)

Lastensuojelulaki mahdollistaa alle 18-vuotiaan kohdalla hoidon henkilön tahdosta riippumatta esimerkiksi päihdeongelman hoidossa. Lainsäädäntö mahdollistaa myös täysi-ikäisten pakkohoidon tietyissä erityistapauksissa (mielenterveyslain ja päihdehuoltolain nojalla).

Päihdeäitien pakkohoito

Raskaana olevien päihdeäitien hoidossa kannatetaan ennemmin tukea ja vapaaehtoisuuteen perustuvia hoitomuotoja kuin pakkohoitoa, mutta nähdään huomioonotettavana myös syntymättömän lapsen oikeudet ja hyvinvointi hoitomuotoja ja lainsäädäntöä kehitettäessä. Eräänä mahdollisuutena pidetään äidin antamaa vapaaehtoista sitoumusta suljettuun hoitoon tietyissä tilanteissa. Päihdeäitien pakkohoitoon ohjaaminen tuo mukanaan riskin siitä, että raskaana olevat päihteiden ongelmakäyttäjät eivät uskalla enää hakeutua terveyspalveluiden pariin, joka ei luonnollisestikaan paranna äidin ja sikiön turvallisuutta ja asemaa.

Vaitiolovelvollisuus

Yadilaisia sitoo moraalinen vaitiolovelvollisuus, tukiystävätoiminnassa voidaan sitoutua vaitioloon myös sopimuksella. Vaitiolovelvollisuus ei saa olla este yhteistyölle tai aiheuttaa puuttumisen laiminlyöntiä. Lastensuojelulaki oikeuttaa kaikki kansalaiset puuttumaan alaikäisen päihteiden käyttöön.

Vertaistuki

YAD kannattaa vertaistukeen perustuvia itseapuryhmiä, kuten AA- ja NA-ryhmät, toipumisen ja kuivilla pysymisen tukena. Myös YAD:n toimintojen piirissä toteutetaan sekä vertais- että yhteisöllistä tukea. Vertaistukena YAD:ssa toimivat esim. tukiystävätoiminnan tapaamiset ja tapahtumat, joissa tuettavat saavat toisiltaan vertaistukea ja tukiystävät keskinäistä vertaistukea. YAD:n jäsenistö muodostaa yhteisön, jossa päihdetaustaa omaavien on mahdollista saada tukea huumeettomuudelleen. YAD:n jäsenet tukevat myös muissa kuin päihteisiin liittyvissä asioissa toisiaan.

Viihdekäyttö

YADissa tunnistetaan ja tunnustetaan ilmiö, mutta ei hyväksytä termin sille antamaa positiivista, harmittoman käytön leimaa. Viihdekäyttö-termillä voidaan kuvata tietyn ryhmän huumeiden käyttöä, mutta on lisäksi suuri ryhmä satunnais- tai tapakäyttäjiä, jotka eivät käytä huumeita ns. viihdemerkityksessä tai bileympäristöissä. Silloin kun ei puhuta selkeästi bile/rave/yökerho-ympäristöjen käyttäjäryhmästä/kulttuurista, on suositeltavampaa käyttää satunnaiskäyttö-termiä, johon ei liity positiivisia mielleyhtymiä.

Ylläpitohoito

Ylläpitohoidon tulee perustua hoitosuunnitelmaan, johon sisältyy myös psyko-sosiaalinen tuki ja kuntoutus. Ylläpitohoidossa pyritään minimoimaan terveys- ja muita haittoja sekä parantamaan elämänlaatua. Ylläpitohoidossa oleva saattaa motivoitua siirtymään esimerkiksi korvaushoito-ohjelmaan, silti ylläpitohoidon tulee olla viimesijainen keino.


Sivun alkuun


 
  • YAD
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki

acheter levitra 10mgforum viagra achatonline cialis salesou trouver cialis francecialis muscle crampsacheter propecia pas cherachat cialis pas cherviagra effets indesirablescomparateur prix propeciaviagra des vizirsviagra pour femme faireacheter du cialis francaisoriginal viagra en ligneviagra comment ca marchelevitra bayer 20mglevitra prescription costduree effet cialismélange viagra alcoolviagra beta bloquantpropecia prix en pharmaciecialis demi vieviagra achat parislevitra high blood pressurecialis 5mg prix pharmacielaboratoire lilly cialisviagra generique médicaments génériquesviagra marocain plante medicinalecialis effets indesirablesforum sur le viagraforum cialis 5mgvente cialis parissnl cialis threewayeffets secondaires levitraacheter viagra en franceforum generique cialisprix cialis 10mg en pharmacieviagra aux herbesblog generique viagracialis pharmacie andorrecialis dose quotidienneviagra cvs priceachat cialis 25mgremboursement viagra belgiquelevitra viagra cialisgünstig viagra bestellenviagra cialis levitra comparaisonvente viagra espagnepropecia long termeprix viagra 50mg en officinevente viagra andorrele cialis le moins chèreviagra generique avisviagra pharmacie prixviagra london sohocialis site fiablelevitra pour femmeprix viagra franceacheter viagra pas chereviagra vs cialis vs levitracommander viagra belgiquecomparatif cialis viagrale cialis est il vraiment efficaceachat zolpidem en ligne levitracialis cena u apotekamacialis 20mg generiquegenerique levitra 10mgforum viagra marocachat générique propeciagenerique viagra indetarif france viagraviagra coupons walgreensaustralia viagra onlineviagra generique sur le netactu viagra et tensionviagra contre remboursementcialis tadalafil 20mgviagra epaissir endometreviagra sans ordonnance parispropecia moins chercialis over the counter ukdoes levitra worksildenafil sin recetaviagra viagra en lignetarif medicament levitraviagra ivf treatmentcombiner minoxidil propeciacommander generique propeciacheapest kamagra everpillule bleu viagraviagra service rapidetrouver viagra montrealle viagra est il efficacepropecia repousse des cheveuxvente de cialis au maroccialis generique discountacheter cialis viagracialis pas cher en pharmacieviagra versus cialisacheter generique propeciadifférence levitra cialiseffets indesirables propeciakamagra pour femmescialis preis österreichcomparer prix viagraviagra ne fonctionne pasviagra nitric oxideviagra prix pfizerviagra achat en francecialis aucun effetviagra cialis forumviagra super forcelevitra eye problemsprix du viagra en algerieforum acheter cialisviagra prix belgecialis generic canadaviagra fda approval dateviagra générique vendu en franceviagra ohne rezept in deutschlandachat viagra le moins chercialis prix francecialis moins cher en franceacheter cialis en espagneviagra pour femme au quebecacheter cialis viagraachat levitra génériquecialis vente libre payspropecia chez la femmeviagra now onlinecialis generique softmontreal viagra chinoisdifférence viagra et cialisdaily cialis forumviagra livraison expresscomparaison levitra viagraviagra citrate de sildénafilviagra generique montrealcialis dysfonction érectileprix de vente cialiskamagra oral jelly 10 sachetscialis lloyds pharmacycialis 2 5 miligrameviagra sous ordonnancecialis belgique prixcialis maroc 20mgbuy cialis canadapharmacie discount viagracialis viagra generiquemejor viagra naturalviagra ile de francevente libre viagra en europecialis plus viagrasildenafil citrate tablets 100mgcialis 10mg génériqueacheter kamagra 100mgcherche viagra certifiepropecia side effectsmejor viagra o cialispharmacie belgique cialiscialis eye side effectsviagra plus alcoollevitra prix franceacheter viagra pour femmeviagra lloyds pharmacy costforum kamagra gelcialis sans prescriptionviagra le moin chereviagra kamagra cialiskamagra kaufen nachnahmeviagra two days in a rowviagra vente franceonline cialis paypalviagra absorption rateprescription viagra belgiqueindia viagra genericviagra sans ordonnance belgiqueachat viagra generique en franceachat de propecia en lignecialis drinking alcoholprix generique sildenafildapoxetine with cialisacheter cialis au meilleur prixacheter propecia finasteridecialis sur ordonnancedoes kamagra workconte effet cialisviagra avec ou sans ordonnancelevitra half lifepropecia effet long termecontre indications viagracialis every day pillsplitting cialis tabletsprix cialis algeriechute des cheveux propeciaviagra pour femme en francecialis prix lillyacheter cialis en pharmaciemeilleurs site viagrasildenafil forum cialislevitra how to usecialis prix pharmacieviagra en ligne pas cherlevitra moitié prixviagra skutki ubocznecomparatif viagra levitralevitra how muchcialis jean coutukamagra opinie oral jellycialis doctissimo generxpillachat cialis originalviagra pub quebecle cialis est il efficaceequivalent viagra ventecialis once a daycialis générique europeacheter viagra sur internetachat viagra en suisse5mg cialis dailyprix cialis pariscialis empty stomachvente viagra francecialis viagra dysfonction érectileeffet secondaire levitrasildenafil citrate gelproduit naturel viagracialis générique franceviagra sur internet forumviagra mal des montagnesviagra 50mg ou 100mgerfahrung viagra generikaviagra contre cialisviagra pfizer meinungengenerique cialis softacheter viagra softcialis ordonnance suissecialis sans ordonnanceavis consommateur propeciaeffet viagra 100mgcialis et jus de pamplemoussesildenafil para mujeresonline levitra genericviagra generique maroccialis canada paypalkamagra pills side effectsacheter du viagra en pharmacieprix du viagra au maroccialis en ligne forumwhich viagra dosageachat viagra achat de viagraviagra sert a quoiavis sur viagracialis effet seconviagra hypertension pulmonairepropecia pharmacie moins cherdaily cialis reviewsacheter viagra sans ordonnanceacheter viagra francekamagra kaufen forumfaux viagra indeviagra ultimate limitedonline levitra prescriptiongénérique cialis tadalafilif viagra does not workviagra cialis generiqueviagra pour homme en pharmaciedoctissimo forum levitraviagra tom kaulitzcialis par internetviagra shipped overnightachat viagra en ligneassociation cialis viagradecotion viagra du marocvente directe viagravente viagra viagra en ligneviagra pfizer canadaposologie viagra 100pro viagra acheterviagra pour jeune hommeacheter viagra en ligneviagra homme buyacheter viagra canadaviagra générique en belgiqueviagra dans le domaine publicpilule viagra forumvente cialis canadafaux cialis indelevitra pill identificationcialis en pharmacie sans ordonnancelevitra young mencialis vs viagra which is bettercontre indication cialiscialis 20mg en belgiqueviagra pfizer posologieacheter du viagra a parisel viagra aumenta el tamañowhat viagra does to womentester viagra gratuitkamagra how longachat cialis espagnepropecia forum photosviagra ohne rezept bestellendéfinition générique cialisviagra nitrous oxidecostco cialis priceviagra tokio hotelkamagra oral jelly informationblog sur viagraviagra moins chersviagra small dosecutting viagra pillscialis pas chèreviagra médicament viagraviagra at walmart pharmacyordonnance pour cialiscommander du viagra belgiquecialis 20mg conditionnementviagra insuffisance cardiaqueacheter viagra en tunisielevitra contre cialis100mg viagra pricecialis vente libre belgiqueabout viagra side effectscialis time effectviagra achat belgiqueprix viagra 50 milligramsviagra achat en lignecialis mode d emploiviagra vente detailacheter viagra womenlevitra vente libreniacin viagra interactiongenerique cialis cialis 1x20mgcomparaison viagra levitraachat cialis avec mastercardviagra sur internetphoto boite viagraachat levitra en francepropecia prix lyonachat viagra en francecialis paiement paypalcialis for saleacheter kamagra cialisblog viagra fémininavis sur cialis generiqueviagra mode d actioncialis farmacia onlineviagra duree effetviagra envoi illiciteacheter viagra montréalcialis overdose treatmenthow levitra workskamagra oral jelly franceprix pharmacie propeciaonline cialis australiakamagra oral jelly achatcialis senza ricettaviagra soft tabs 100mgviagra mode d emploivente viagra generiquesildenafil citrate tabletsviagra sur ebaycialis achat canadaacheter viagra avec paypalkamagra how to usedoes kamagra jelly workachat de cialis en franceviagra prix belgiquelevitra official sitecialis farmacia andorraforum viagra generiquekamagra online kaufenprix viagra cialisacheter du cialis en belgiquelevitra disponible québecviagra body riddimfabriquer son viagrafemales taking viagrakamagra kaufen ohne kreditkarteactu viagra posologiecialis 10mg prixviagra generic canadacommande cialis generiqueviagra masculin naturelvente viagra pharmaciepropecia effets secondairesviagra prix en francecialis and viagraeffets secondaires propecia finasteridecialis sans ordonnance belgiqueacheter viagra indelevitra kaufen apothekeviagra gives me heartburncialis commande rapideacheter viagra américainachat levitra generiqueviagra grande bretagneachat cialis lillycomparaison levitra cialiscialis achat montrealachat viagra urgentchewing gum viagrageneric cialis 5mgachat cialis viagra francecialis meilleur prixcomparatif levitra viagrasildenafil soft tabseffet cialis 20mgacheter cialis sur internetvente libre viagra espagneviagra time beforeviagra shops in london20mg cialis dosageviagra et cialis en meme tempscialis kaufen paypaldifference entre levitra et cialisviagra coupons pfizervente cialis en franceeffet viagra minuteviagra féminin en compriméscomment fonctionne le cialisprix du medicament cialisviagra bestellen güsntigviagra prix francepfizer viagra prixprix viagra marocachat levitra en suisseachat en ligne viagracialis online canadatrouver viagra pariscena cialisa u srbijiist cialis rezeptfreiwhat viagra feels likephoto effet viagradurée effet viagracialis 20mg dosagecialis farmacias similarescialis europe paypalforum levitra 20mgobtenir sans ordonnance viagravente cialis franceviagra time to effectcialis absorption rateviagra avec alcoolmode utilisation viagraviagra at high altitudepropecia avoir des enfantscialis effet heuretest levitra viagraviagra domaine publiccommande cialis 5mgachat viagra boutique parisviagra livraison 48hcialis generique tadalafilcialis sans ordonnance en belgiquecialis avis consommateurbuy cialis online canadadifference viagra levitravente viagra rouenlevitra 5mg génériqueprix du levitra 20mg originecommander viagra franceplantes équivalent viagra génériqueprix cialis belgiquenhs viagra costcomparer viagra cialis levitracommande viagra forum100mg viagra tabletsviagra nhs directcialis achat internetviagra durée d actioncialis labo lillyacheter propécia moins chersildénafil citrate viagra 50viagra fait maisonviagra clinical trialskamagra kaufen günstigcialis 20 mg comprimé pelliculé boîte de 8cialis ricetta medicacialis prix viagranitrates viagra contraindicatedcialis paiement par virementexemple ordonnance viagracialis pharmacie moins cherviagra generic onlinecialis effet secondaireacheter viagra et cialisventes cialis andorreviagra vente en tunisielevitra sans ordonnancecialis et periode refractaireviagras generiqueau quebeckamagra opinie forumgénérique du viagra erexylviagra france ordonnancecontre indication cialis et tahorprix viagra au maroccialis france generiquesildénafil citrate viagra-50buy viagra online canadacialis original livraison rapideviagra ppas chercialis american expresscialis suisse venteviagra generique en ligneachat viagra francelevitra erfahrungen forumacheter cialis legalcialis durée actioncialis 25mg generiqueviagra pour femme en pharmaciekamagra 100 kautablettenprix viagra 100safe viagra alternativeseffets indesirables viagraviagra eye problemscialis every other dayviagra typical dosageviagra femme prixlevitra headache preventionviagra eye side effectsviagra prix en belgiquebayer levitra 20mgavis sur propeciaviagra ohne rezept nachnahmegeneric viagra franceviagra multiple sclerosisfree cialis samplesachat cialis en lignevidal cialis prixviagra non génériqueviagra naturel plantesviagra shoppers drug martboots viagra onlinecialis vente libre franceviagra officiel siteviagra pour homme prixachat viagra pas cherachat cialis viagrausa viagra onlinecialis srbija prodajacialis comparateur de prixforum viagra pour femmelevitra generique franceachat viagra internetviagra pour les jeuneslevitra orodispersible prixlevitra sin recetaacheter viagra parisviagra pour diabetiquegenerique cialis génériquevente viagra cialiseffects viagra young menvente viagra en franceviagra smokestack lightningotc viagra substituteis viagra over the counterviagra generic paypalcialis bon marchékamagra zselé használataprix propecia parisachat legal viagraachat cialis viagra franceforum viagra quebecviagra if you dont need itdiscount viagra indiaforum viagra tariflevitra pour les femmesviagra generique acheter viagraviagra muscle achesforum jelly kamagraachat viagra québecachat générique cialispropecia un jour sur deuxviagra cialis prixoriginal cialis medstarif cialis en pharmacieprix boite cialislevitra and cialisprix cialis 2 5mg10mg cialis reviewcialis prix de venteviagra achat en belgiqueviagra at tescos which storespub viagra québeclevitra pills onlinepurchase levitra onlinecomparaison cialis levitraachat propecia parisviagra belgique prixle viagra est il remboursé en franceviagra vente libre pharmacieannonce viagra quebeccialis efectos secundarioscialis drug classificationviagra arrêt cardiaquecialis vente quebecmédicament viagra où autreviagra super active 100mgotc viagra in canadaacheter cialis genericcut viagra in halfviagra vente en franceviagra swot analysisacheter cialis 20mgindia cialis onlinelevitra generique 10mglevitra c est quoiprix cialis journaliercialis effects on normal menproduit aphrodisiaque viagrarisques avec cialismedicament cialis prixcialis one daysafe viagra onlinelevitra effet secondairecialis 5mg prixcialis levitra ou viagracialis avec paypalcialis shoppers drug marthalf viagra pillviagra generique acheter viagraviagra pfizer brevettemps d action viagraviagra musique russiecomment se procurer du viagraviagra des indesachat viagra onlineachat cialis génériqueviagra générique canadapetite annonce viagrauk viagra sales onlinemédicament cialis performancetraitement cialis 5mg cpr 28levitra performance anxietykamagra kaufen per überweisungcommander viagra en lignecialis moins cherstout sur viagraforum sur viagraforum cialis viagrameilleur generique viagraviagra vs cialis forumcialis effet secondairesviagra muscular dystrophygenerique cialis efficacea quel moment prendre cialisviagra quel agetemps effet viagracialis pas cher en franceachat viagra luxembourgpreservatif avec viagraonline cialis reviewscialis achat francecialis maux de têteforum achat générique viagralevitra mode d emploidifference viagra levitracialis shipped overnightviagra cialis levitra comparaisonpropecia pas cher lyonviagra shop in indiakamagra oral jelly indiaachat cialis en ligne belgiquecialis 20mg prix pharmaciecialis et perte de cheveuxabout viagra tabletsviagra viagra en ligne100mg viagra reviewviagra pas cher en franceonline apotheke levitraviagra et autres produit stimulantrezept viagra torteou acheter du viagra librementkamagra oral jelly 100mglevitra picture of pillcialis acheter en lignemort par viagracialis pour femmeacheter viagra cialisacheter du cialis dysfonction érectileviagra cutting pills in halfviagra avec quoikamagra how does it worknormal cialis dosecomparatif site viagracialis sports performancecialis prix officielviagra nitroglycerin interactionviagra ne marche paskamagra oral jelly kaufenacheter kamagra gelcialis two bathtubscialis pharmacie parisviagra sur parisacheter propecia moins chercialis shortness of breathviagra dans l essenceviagra ohne rezept länderviagra cialis levitracialis lilly paypalviagra acheter en lignecialis eli lillyeffet kamagra oral jellyforum viagra discountviagra forum femininviagra official siteviagra en pharmacie prixcomment prendre le viagraachat viagra pharmaciequand prendre le cialiscialis 20mg prixsildénafil citrate moléculeacheter du cialis moins cherdifference entre viagra et cialisforum québec cialiscialis 10mg ou 20mgviagra chez les jeunesfree cialis onlineviagra site officielviagra generique prixplantes équivalent viagraviagra sri lankalegislation viagra generiqueblue pharma cialisviagra naturel photorenseignement sur viagrakamagra 100 chewable tabletachat veritable viagracomparaison viagra cialis levitravente de cialis en belgiqueavis sur le cialisprice cialis walmartechantillon gratuit viagraviagra décalage horaireachat de viagra en lignecompatibilité cialis smectabuy viagra onlinecialis trial offer freeprix pilulle viagracialis first time usersviagra contre indicationsle viagra utilisation et effetsviagra homme et femmequi peut prendre viagraacheter kamagra pas cherlevitra prix marocviagra ohne rezept erfahrungviagra sans distinctionsafe viagra dosagecialis cancer prostatelevitra contre cialisotc viagra for womenonline levitra purchasecialis comment ca marcheviagra senza ricettavente cialis non generiqueviagra pharmacie ordonnancecialis assistance programviagra shelf lifeviagra aucun effetviagra générique forumboots cialis priceviagra prix québecconsommation viagra francepropecia effet fotocialis canada online pharmacycialis sicher kaufenachat cialis 20mgviagra quand le prendreachat viagra lyonachat cialis rapidementviagra at boots the chemistlevitra cialis viagracancer prostate viagracomment utiliser le levitra 20mgsildenafil tablets 100mgviagra comment s en procurercialis forum luxembourgviagra is for whatcialis générique dysfonction érectileprix de la pilule viagraviagra prix suissemédicament cialis citrate de sildenafilfin brevet viagrarisque cialis generiquecialis bon prixcialis ohne rezept kaufenviagra pour les femmesmode d emploi viagracialis et viagra comparaisonactu viagra compositionlevitra prix au maroccialis mode emploiachat viagra au marockamagra kaufen englandcialis xanax interactionachat levitra 20mggenerique cialis francecialis comparaison prixviagra remboursé par la sécucialis vente en francecialis vente 5mgviagra pas cher forumcialis viagra generiqueachat cialis sans ordonnancecialis pour les femmeskamagra oral jellyachat viagra forumviagra generique suisseviagra en ligne forumdifference entre viagra et cialiscialis pas de la caselevitra generique pas cheracheter sildenafil citratediscount viagra canadaviagra maux de teteacheter du viagra par internetcialis achat moins chervends viagra parisacheter propecia ligneacheter viagra medicamentcialis inde 20mgachat viagra indekamagra oral jelly suissepremiers resultats propeciaacheter cialis avec paypalprix du viagra pfizerviagra des incasjean coutu cialisdifferente marque viagraapotheke viagra generikacialis prix publiccomparatif cialis viagravente cialis france paiement cbviagra pfizer 100mgutilisation viagra cialisviagra doctissimo site recommandékamagra gel forumacheter cialis parismedicament cialis 20mgviagra crise cardiaqueviagra valentine daypropecia pas cher parisvente viagra en espagnenotice d utilisation cialisdifference cialis viagrapropecia pharmacie parisviagra cialis ou levitravente viagra belgiquepropecia sur ordonnanceacheter levitra en francetamagra cialis qui fonctionnentviagra and cialissites ou acheter cialis en lignecialis en ligne belgiqueviagra date de peremptionkamagra gel 100 mgabonnement newsletter viagracialis dysfonction érectileles effets de la viagracialis pas cher belgiqueeffet secondaire propeciaviagra pour femmesacheter viagra veritableacheter pillule bleu viagrameilleur site viagraprix viagra viagra pfizerlevitra viagra cialisviagra quel effetpropecia avec ordonnancesite anglais viagraacheter cialis générique en franceviagra sécurité socialeviagra générique kamagracialis after prostatectomyachat viagra belgiquecialis generique belgiqueacheter levitra cialisforumacheter du viagra sur internetle viagra sans ordonnancecialis generique site fiablerecette effet viagraviagra by the pilllevitra 20mg prixcialis le moins cherviagra flushing facecialis ou viagra ou levitraachat cialis en europecialis pas cher franceviagra nom scientifiqueviagra féminin bébéassociation cialis viagraviagra red bullmaudit viagra mes aieuxachat viagra cialiscombien coute le cialisfaut il une ordonnance viagracialis générique effets secondairescommander cialis pas chercialis muscle painsildenafil fur frauenlevitra bayer 10mgcialis prix forumibuprofen viagra interactioncialis 20mg suisseovernight cialis deliveryviagra generique pas cheracheter cialis 5 milligramspharmacy canada cialisachat cialis générique en franceacheter cialis pas cherviagra pfizer francecialis effets secondaires forumviagra soft tabscialis 5mg cpr 28vente viagra quebecstop propecia trop cheracheter viagra en belgiquecialis generique comparatifbuy legal viagraviagra rezeptfrei niederlandeviagra ordonnance ou pascialis fabrique au pakistancialis tous les joursachat cialis belgiquephoto femme viagraprix viagra en pharmacieviagra argentinien bestellenmecanisme d action viagrapropecia aidez moiacheter viagra au marocvrouwen viagra kopenviagra effet femmeprix cialis en franceprix propecia en pharmacielivraison rapide cialisist cialis rezeptpflichtigcialis achat espagneviagra en pharmacie à pariserfahrungen levitra generikaacheter cialis discrètementcomparaison kamagra levitracialis drug infocialis swot analysisacheter cialis 10mglevitra venta librebelgique cialis 20mgprix propecia pharmacie parissildenafil oral jelly kamagracialis generique indeviagra ohne rezept in hollandviagra ohne rezept schweizkamagra oral jelly orangeéchantillon viagra gratuitis viagra covered by insurancecialis as blood pressure medicationcomment utilise cialisgenerique viagra super activecialis prise quotidienneviagra prix hommeforum viagra commanderpropecia chibro proscartarif levitra 10mgcialis eye painlevitra overdose symptomscialis side effectscialis non generiqueapotheke viagra kaufenг©chantillon gratuit viagraviagra generic detaileffet secondaire du cialisviagra eye painprix levitra levitra 20 mgovernight viagra deliveryviagra lloyds onlinecialis non génériqueviagra cialis comparaisonproduit similaire viagracialis official webcialis sur lyonmode d emploi levitrakamagra gel franceviagra otc canadale cialis et les effets indésirablesviagra hong kongwalgreens viagra costviagra generique médicaments génériquesachat cialis andorreviagra is not workinggénérique cialis 20mgsite confiance viagraperte de cheveux propeciacialis ohne rezeptcomment utilise viagrascomparaison cialis et viagraachete viagra tunislevitra cialis ou viagrakamagra oral jelly cheapviagra vente libre espagneforum cialis achatbuy cialis montrealachat pfizer viagracomparaison cialis viagravente viagra pfizergeneric viagra marocviagra quanto costaviagra online canadian pharmacyeffet viagra sur le cerveauequivalent du viagra pour femmekamagra sildenafil citrateviagra online erfahrungcanada cialis onlineviagra united kingdomvirilox et viagra macaviagra combien de tempsviagra pas de la caseviagra effet bénéfiqueacheter cialis sans ordonnanceacheter viagra authentiquecialis time to take effectpay viagra paypalou acheter du cialis sans ordonnancele propecia est efficacecialis quand le prendremelange viagra alcoolkamagra 100mg cadeaucialis générique tadalafil 20 mgviagra montreal livraisoncialis generique prixcherche viagra naturelcialis achat en ligneviagra irregular heartbeatacheter viagra en pharmacieviagra cialis achetercialis pas cherelivraison cialis en 24 heuresviagra type pillsforum cialis en lignekamagra kaufen berlinviagra airport securityviagra ou cialis ou levitraamlodipine viagra interactionviagras cialis levitrakamagra pas cherelevitra le moins cheracheter du viagra pas cher10mg cialis onlineviagra search achat viagraviagra optic neuropathyviagra belgique prescriptionlevitra prix en franceviagra pour femme effetcialis 20mg canadagenerique viagra en pharmaciereviews viagra onlinedaily cialis genericcialis rezeptfrei gernikavente cialis en ligneachat en ligne propeciaacheter du viagra en suissecontre indication propeciameilleur site cialisdurée action levitragenerique cialis en francekamagra tabletten erfahrungeneffets secondaires du cialisdifférence levitra cialisachat kamagra francehalf cialis pillordonnance pour viagraacheter levitra sans ordonnancecomparatif viagra cialiscialis coupon free trialechantillon viagra gratuitcialis lilly prixviagra ben ladenwhich viagra is bestcialis pas cher achatcialis en pharmacie prixviagra shot recipetémoignage viagra génériqueschweiz viagra rezeptfreivente viagra pas cherdiscount cialis 20mgviagra levitra ou cialisviagra cialis effets secondairescomment prendre cialisvente cialis belgiquetemoignage utilisateur viagraapotheke viagra rezeptfreilevitra heart ratecommande de medicaments cialisachat sildénafil en lignecialis cena beogradviagra for saleacheter cialis suisseviagra c est quoiviagra vente suisseel viagra se vende sin recetaacheter du cialis au luxembourgacheter propecia en ligneonline apotheke viagraste customer cialisdoctissimo forum cialiscialis plus viagravente viagra en tunisiegeneric viagra forumachat viagra quebeccommander viagra livraison expressvente viagra suisseviagra tarif pharmacieviagra maroc prixcialis gébérique canadacialis overnight deliveryviagra pour homme canadaacheter du viagra avec paypalacheter levitra en belgiqueviagra free onlinelevitra bayer effetcialis 20mg femmeviagra acheter viagraprix du cialis avec ordonnancecialis everyday usepropecia repousse paslevitra moin chernhs viagra pricesite derieux viagrael viagra es de venta libreeffet secondaire cialisgenerique viagra belgiqueracine viagra marockamagra kopen arnhemcialis fast shippingcialis effects on womengünstig kamagra bestellendoes levitra expireviagra site fiablewhat viagra does to girlscipla viagra genericforum sur propeciacialis generique 5mgviagra switch plate coveroverdose cialis viagrapropecia forum prixkamagra kopen amsterdamviagra otc alternativeachat du vrai cialis en francelevitra generique 20mgcialis 20mg lillycialis farmacia españaviagra quel dosageorder cialis no prescriptionpharmacie propecia pas cherviagra vente en pharmacieduree efficacite viagrapour acheter viagraviagra online storeachat cialis internetgenerique viagra promoplat viagra naturellevitra how to takelevitra auf rezeptgeneric cialis canadaacheter du vrai viagracialis generic quebeclevitra kaufen rezeptfreilevitra prix en pharmacieviagra médecin ordonnancecomparaison levitra cialiscialis prix marocvente propecia generiqueacheter viagra marockamagra moins chereffets secondaires viagracialis ask your doctorpetite annonce viagra rouenviagra class of drugviagra prix en pharmaciegenerique viagra 48hneed viagra pillsacheter pillule viagracialis vs viagra vs levitrapropecia femme enceintepremier pharmacy viagraprix propecia pharmacieviagra empty stomachviagra acheter pfizerachat viagra pour femmeviagra ear ringingcialis 5mg rezeptfreiacheter viagra en ligne compriméif viagra doesn t workachat propecia best pricekamagra paiement paypalcialis holland kaufencialis cut in halfviagra is good or badmaux de tete cialiscialis 20mg noticeviagra des femmesviagra france achatkamagra high blood pressureduree action cialislevitra side effectscontre indications cialislevitra generique forumviagra cialis differenzeviagra pas chereprix cialis andorrecommander viagra pas cherviagra pfizer ligneviagra moin cheracheter propecia paris 18viagra ocular side effectsviagra vente libre belgiqueeffets indesirables levitrapropecia effet sheddingpropecia et effets secondairescialis mixed with alcoholviagra ohne rezept niederlandeacheter viagra barcelonevente cialis en pharmacieduree effets secondaires propeciacialis avec ou sans ordonnancekamagra oral jelly directionsgeneric viagra 100mggenerique viagra gratuitdaily cialis useviagra ordonnance belgiquesildénafil véga 100mgviagra les effetsforum commande cialisviagra american expressviagra generique achatkamagra 100mg oral jellykamagra ajanta pharmacialis western openkamagra jelly orallevitra forum statistiquespharmacie cialis 20mgcialis 20mg originaleacheter cialis en suisseviagra psychological impotencecialis vente en ligneviagra ohne rezeptkamagra pour femmewalmart cialis costacheter en ligne viagraviagra le moins chervente cialis sur parisbillig cialis deutschlandlevitra prix pharmacieviagra conseil d utilisationviagra aux herbes forumcialis viagra comparaisondaily cialis costvente cialis marocviagra pays vente libreequivalent viagra naturelcomparaison cialis et levitravente viagra en pharmaciesildenafil pas cherviagra del indeviagra pills paypalbillig kamagra tabletsgeneric cialis forumviagra livraison 24hcialis cvs pricegenerique cialis pas cherlevitra en vente libreachat kamagra 100viagra son ordonancecialis after prostate surgerykamagra livraison rapideviagra feminin divageneric cialis 20mgviagra at tesco pharmacycialis multiple intercoursecommander cialis canadafree cialis samples canadacialis rezeptfrei billigviagra effet hommeprix du levitra 10mgachat viagra andorrecialis pour jeunekamagra over the countercialis generique en belgiqueviagra generique francevrai viagra en ligneacheter du viagra en espagneviagra nhs availabilityprix viagra pfizercialis bas prixgeneric viagra canadaviagra canada onlinecialis longue dureediscount viagra no prescriptioncomparatif prix levitra comprimésarnaque viagra en lignecialis drug companyachat cialis générique 10mgviagra sur femmeviagra cialis forumcialis auf rezeptviagra trop cherlevitra cialis viagraviagra 25mg prixachat cialis quebecviagra remboursé france100mg viagra too muchpilule équivalent viagrapays vente libre viagracialis overnight no prescriptionviagra en ligne francecialis free trialforum viagra en franceachat cialis suissecialis prix 5mgacheter cialis internetachat viagra tunisieorder cialis soft tabscialis coupon discountsprix pillule viagrapour ou contre viagracialis sperm countkamagra kopen belgiecialis viagra comparatifcialis fatty foodsachat de viagra generique en lignesite viagra honetecialis durée effetviagra hypertension arterielle pulmonairecialis viagra ou levitracheapest kamagra oral jelly ukpropecia produit musculationpharmacie suisse viagrapilule viagra filleviagra por internetmeilleur site pour viagracialis un par jourkamagra official websiteviagra au meilleur prixcialis 5mg pas cherviagra jean coutulivraison express viagradurée effet cialisachat propecia en ligneviagra cialis levitraacheter cialis francecialis time of onsetachat viagra newslettercialis vente librecommande generique viagravrouwen viagra bestelleneurope vente libre cialisviagra non generiquedoctissimo and viagra génériqueviagra cvs pharmacycialis forum doctissimoonline cialis genericpropécia forum effets secondairesviagra mort subiteduree action levitraviagra pharmacie belgiquepropecia anti chuteminoxidil effets secondaires propeciacialise pour femmeacheter viagra avisviagra posologie vidallevitra contre indicationviagra aux herbes ultimatesite sure viagraaustralia viagra for saleoreginal cialis prixcialis viagra suissecialis médicament prixcialis prix viagrachute de cheveux propeciaachat cialis meilleur prixayurvedic viagra for womencialis sans ordonnance pariscialis forum statistiquesacheter cialis tadalafilviagra générique cialisachat de viagra professionalgenerique cialis forumviagra fda approvaleffet viagra cpkcialis viagra canadaacheter kamagra belgiqueinformation sur viagraviagra is used forcialis ear ringingviagra cape towncialis generique pas cherou trouver du viagra en belgiqueacheter générique viagraviagra ohne rezept paypaldose pour viagraviagra mecanisme d actionachat levitra en lignepreisvergleich viagra 100 mgeffets secondaires sildenafildoctissimo viagra forumtout sur cialis20vente viagra en suissecialis advertising agencycialis temps d actionlevitra viagra preisvergleichviagra homme quebeceffects of viagra on womenviagra vente libregeneric viagra onlinecertificat viagra vraiesample viagra for freeviagra levitra ou cialisachat viagra pariscialis en pharmacie avec ordonnancecialis trouble rythme cardiaqueprix du medicament levitrafree cialis sample packviagra paris franceacheter viagra femininlevitra over the counterachat viagra paypalpropecia le moins cherboots cialis costprix cialis 5mgacheter kamagra parisviagra ili cialiscialis generique 10mgalternative naturelle au viagracialis viagra canadaduree action viagraviagra mode d utilisationcomment ca marche viagraachat cialis angleterreacheter cialis quebecsite viagra avisviagra time of actioncialis durée d effetsplitting cialis 20mgcialis generique 20mgforum kamagra 100mgviagra a vendre montrealkamagra 100mg definitionacheter levitra 20mgsample viagra pillsapotheke viagra ohne rezeptcialis age limitwhich viagra to buyviagra les risquesvente viagra en ligneprix cialis 20mg en pharmacieonline cialis prescriptionvente viagra amsterdamprix officiel cialiscialis type drugslivraison viagra rapideprix viagra 100mgcialis yahoo answerslevitra kaufen 10mgmen viagra for womenforum de discussion cialisle viagra pour femmeviagra woman forumcialis golf tipsviagra online franceviagra generique existesildenafil effet secondairepourquoi cialis dispendieuxviagra femme belgiquekamagra kaufen per nachnahmeviagra interaction medicamenteuseachat viagra gratuitcialis les effetscialis sans ordonnance en pharmaciequ est ce que le cialisle viagra ne marche paslevitra effets indesirablescheapest kamagra oral jellycombien coute viagralevitra kaufen in holland