| Street Team |
|
YAD Street Team on RAY:n rahoittama kolmivuotinen projekti (2010 - 2012), jonka tavoitteena on kehittää matalan kynnyksen vapaaehtoistyömallia nuorten huumeiden vastaiseen kansalaistoimintaan. Street Teamissa voi toimia kuka tahansa yli 13-vuotias, missä päin Suomea tahansa, juuri sillä työpanoksella kuin haluaa ja juuri silloin kuin haluaa. Hankkeen keskiössä on Street Teamin nettisivut, joiden kautta toimintaa hallinnoidaan. Street Team tarjoaa jäsenilleen erilaisia tehtäviä, joita voi tehdä esimerkiksi internetissä ja sen eri foorumeilla sekä kaduilla, kaupoissa ja kodeissa. Kaikkialla siellä, missä nuoret itse liikkuvat. Palkinnoksi Street Teamiläiset saavat pisteitä ja pisterajoja ylittäessään heitä palkitaan. Street Teamin toiminnan tavoitteena on, että suorittamalla tiimille suunniteltuja tehtäviä, palveluun rekisteröityneet levittävät myös omissa vertaisverkostoissaan YADin edustamia arvoja ja asenteita sekä herättävät keskustelua huumeista. Street Team -toiminnan on myös tarkoitus luoda huumetyölle myönteistä imagoa ja tarjota uudenlaista tapaa viestiä huumeista nuorten parissa. Street Teamia on pilotoitu YADissa jo vuodesta 2007 lähtien ja todettu se ajantasaiseksi vapaaehtoistyön malliksi muun YADin toiminnan rinnalle. Lisää tietoa Street Teamista: tai projektin työntekijältä Janne Paanaselta p. 0400 234 317, janne.paananen(at)yad.fi |











