| Paikallisosastot |
|
Paikallisosastojen toiminta ja rooli YAD ry:n paikallinen vapaaehtoistoiminta on organisoitu paikallisosastojen kautta. Paikallisosastoja eli paikkareita toimii ympäri Suomea ja niitä voidaan sanoa YAD:n toiminnan sydämeksi. Paikallisosastot muodostuvat vapaaehtoisista nuorista/nuorista aikuisista ja ne toimivat valtakunnallisen YAD:n osana. YAD ry:llä on paikallisosastoja noin kymmenkunta tällä hetkellä. Paikallisosastoja ei perusteta keskusjohtoisesti, vaan niitä perustetaan nuorilta tai paikkakunnalta nousseesta aloitteesta, työntekijöiden avustuksella. Paikallisosastotoiminta on nuorten vapaaehtoisten järjestämää toimintaa, jota YADin toiminnaohjaajat tukevat. Joillain paikkakunnilla myös nuorisotyöntekijät ovat toiminnan tukena. Usein paikkarilaisten tukikohta ja kokoontumispaikka onkin nuorisotiloilla tai muissa nuorisokeskuksissa. Muita kokoontumispaikkoja ovat esim. kahvilat, kansalaistalot, kirjastojen kokoushuoneet, kansanopiston tilat, oppilaitosten tilat sekä YAD ry:n tilat. Kokoontumisissa nuoret suunnittelevat oman paikallisosastonsa toimintaa. Vapaaehtoiset järjestävät paikkakunnillaan mm. erilaisia päihteettömiä tapahtumia sekä pitävät infopisteitä nuorten tapahtumissa ja haastavat nuoria keskusteluun päihdeasioissa. Paikallisosastojen pitämillä infoilla jaetaan YAD ry:n materiaalia ja levitetään tietoa huumausaineaiheisiin liittyen. Infoilla on usein myös toiminnallista tekemistä ja muuta ohjelmaa. Paikallisosastoissa toimijat voivat myös lähteä mukaan valtakunnallisiin tapahtumiin sekä muiden osastojen järjestämiin toimintoihin. Paikkareiden toiminta muotoutuu niissä olevien ihmisten sekä resurssien mukaan. Yhdyshenkilöiden tehtävät Kaikissa YAD:n paikallisosastoissa on yhdyshenkilö, joka yhdessä paikkarilaisten kanssa ideoi ja järjestää paikkarin toimintaa. Nimensä mukaisesti hän toimii yhteyshenkilönä YAD:n työntekijöihin ja tiedottaa myös toiminnasta alueensa jäsenille. Yhdyshenkilöt kokoontuvat kahdesti vuodessa yhdyshenkilöpäiville YAD:n vastuunkantajien, eli hallituksen ja työntekijöiden, kanssa. Yhdyshenkilö vastaa osaston sähköpostiviestinnästä ja on yhteydessä myös alueen yhteistyökumppaneihin. Miten mukaan toimintaan? Jos asut toimistopaikkakunnillamme (Helsinki, Tampere, Jyväskylä) tai niiden läheisyydessä, voit tulla mukaan kaupungin paikallisosastoon tai ottaa yhteyttä toiminnaohjaajaan, joka kertoo sinulle lisää toimintamahdollisuuksista. Näiltä sivuilta löytyy paikallisosastojen yhteystiedot ja voit kysyä yhdyshenkilöltä toiminnasta lisää sekä tulla mukaan kokouksiin. Paikallisosastot ja yhteystiedot löytyvät täältä. Perusta paikallisosasto! Eikö YAD toimi vielä paikkakunnallasi? Haluaisitko toimintaa? Paikallisosaston perustaminen ja pyörittäminen ei ole vaikeaa. Se vaatii kuitenkin asiaan sitoutuneen yhdyshenkilön ja vähintään viisi muuta toimintaan mukaan lähtevää henkilöä. Yhdyshenkilön tulee mielellään olla 18 vuotta täyttänyt, mutta alle 35-vuotias, sekä YADin jäsen. Osuiko kohdalle? Ehkä juuri sinä olet se valittu! Oman paikallisosaston kautta voi tarjota toimintaa ja osallistumismahdollisuuksia paikkakunnan nuorille ja nuorille aikuisille. Yhteen kootun porukan kanssa on mukavampi toimia kuin yksin. Vastuita ja tehtäviä voi aina jakaa kiinnostuksen mukaan. Olennaista on halu vaikuttaa oman alueen ehkäisevään huumetyöhön nuorekkaalla tavalla. Yhdyshenkilö saa tuekseen koulutusta, työntekijöiden ohjausta ja paikallisosasto-oppaan sekä pääsyn yhdistyksen sähköiseen materiaalipankkiin. Paikallisosastoporukalla voitte:
Alkuun pääsee parhaiten osallistumalla YAD ry:n koulutuksiin ja saamalla siten valmiuksia toimintaan. YADilta saa tarvittavaa materiaalia toiminnan tueksi. Toiminnaohjaajat tukevat ja auttavat toiminnan suunnittelussa. Jos olet kiinnostunut paikkarin perustamisesta ja olet saanut porukkaa mukaan, ota rohkeasti yhteyttä lähimpään toiminnanohjaajaan, niin katsotaan miten saadaan paikallisosastotoiminta sinun alueellasi käyntiin. |











