YAD
-
eno-
        IN ENGLISH     PÅ SVENSKA
-

-
« tiedotteet

Mielipide 6.5. 2005

Kannabiksen laillistaminen ei ratkaise käyttöön liittyviä ongelmia

Jälleen lauantaina 7. toukokuuta marssitaan eri puolilla Suomea ja maailmaa kannabiksen laillistamisen puolesta. Perusteina laillistamiselle pidetään mm. poliisien voimavarojen parempaa kohdentamista, järjestäytyneen rikollisuuden tulojen vähenemistä, käyttäjien kannabiksesta kovempien aineiden piiriin siirtymisen ehkäisyä sekä vaihtoehdon tarjoamista sosiaalisia ongelmia aiheuttavalle alkoholille.

Hampun puolesta marssijoiden näkökohdat ovat epäilemättä osin perusteltuja ja voidaankin ajatella, että suvaitsevaisuuden lisääntyminen saattaisi joitakin epäkohtia poistaa. Samalla se kuitenkin tuottaisi uusia epäkohtia. Päihdepolitiikassa on nähty, että sallivuus ja jonkin päihteen saatavuuden helpottaminen ovat aina lisänneet päihteen käyttöä ja siten myös käytöstä aiheutuneita ongelmia. Tämä nähtiin viimeksi alkoholiveron laskemisen yhteydessä. Lisäksi tuntuisi epäreilulta, että pienen vähemmistön yksilön vapauden tarve ohittaisi tässä tapauksessa valtaväestön edun ja mielipiteen. Hamppumarssia ajatellen mietityttää hiukan myös se, missä ovat ne ihmiset, joille kannabis on tuonut mielenterveys- tai muita ongelmia. Tai ne, joita kansainväliset huumekartellit käyttävät hyväkseen laittomien huumausaineiden tuotannossa ja salakuljetuksessa. Tuskinpa ovat marssimassa pro-hamppu rintamassa.

Kannabiksen puolustajien argumentit tuntuvat pysyvän vuodesta toiseen samankaltaisina eivätkä he tunnu näkevän sitä toimenpiteiden rationaalistumisen ja maltillistumisen määrää, joka kannabiksen liittyen on jo maassamme tapahtunut. Virkavaltamme ei käytä pääasiallisia voimavarojaan yksittäisten käyttäjien jahtaamiseen ja jos joku narahtaakin on seurauksena pikemminkin toimenpiteistä luopuminen kuin sakot. Valveutuneet tahot ja henkilöt maassamme tietävät kyllä, että kannabiskokeilut eivät välttämättä johda huumeriippuvuuden syntyyn mutta tiedossa on myös se riski jonka jokainen kokeilija ottaa. Mitä kannabiksen laillistamista ajavat tahot sanovat niille henkilöille, joilta viattoman polttelun kautta alkanut huumeiden käyttöura on vienyt mahdollisuuden elää täysipainoista elämää joko terveydellisistä tai sosiaalisista syistä tai näiden ihmisten läheisille? Pitää muistaa, että on olemassa aina se ryhmä, jolle myös kannabis edustaa riskiä ajautua pidemmälle huumeiden ongelmakäyttöön, eikä syynä ole pelkästään se että eri aineita saa samalta myyjältä. Lakien tehtävä on suojella tätä heikoimmassa asemassa olevaa ihmisryhmää. Samasta syystä vastuulliset alkoholinkäyttäjät eivät vaadi viinejä tai väkeviä kioskeihin ja lähikauppoihin, koska ymmärretään, että se pieni epämukavuus, jonka alkoon ostoksille hakeutuminen aiheuttaa, auttaa kuitenkin ehkäisemään alkoholihaittoja verrattuna vapaampaan myyntiin.

Hamppumarssijoiden kanssa olemme samaa mieltä siitä, että asioista pitää avoimesti ja vapaasti puhua. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä ja sen ilmaisuun. Argumentoimme vain eri elämänkatsomuksellisista lähtökohdista käsin. Suomalaisessa huumetyössä, niin ehkäisevällä kuin korjaavalla puolella, ollaan liikuttu jatkuvasti suvaitsevampaan suuntaan siinä mielessä, että käyttäjiä ei tuomita tai demonisoida ainakaan siinä määrin kuin aiemmin. Ihmisellä on oltava oikeus hoitoon, tukeen ja asialliseen kohteluun tekemistään valinnoista huolimatta. Toivoisin hamppuväen miettivän mitä positiivia arvoja tai asioita kannabiksen käyttö pidemmällä tähtäimellä yksilön elämään tuo. Samoin kuin niitä globaaleja ongelmia joita huumetalous ja huumekauppa aiheuttavat. Kannabiksen dekriminalisointi tai depenalisointi joissakin maissa eivät ole näitä ongelmia poistaneet. Kannabiksen puolustajat ajavat kotikasvatuksen sallimista, Hollannin esimerkki on kuitenkin näyttänyt, että kotikasvatuksen sallimisen myötä katu- ja coffeeshop -kaupassa liikkuva kannabis on thc -pitoisuudeltaan vahvempaa kuin aiemmin ja siten aiheuttanut myös lisää ongelmia. Viimeaikaisen aivotutkimuksen tulokset puhuvat voimakkaasti sen puolesta, että kannabiksen käyttö varsinkin nuorena aloitettuna vaikuttaa aivojen ja psyyken kehittymiseen ja rakentumiseen tavalla, jolla saattaa olla pysyvät päihderiippuvuusalttiutta lisäävät vaikutukset. Nuorten psykiatrisessa hoidossa nähdään jatkuvasti masentuneita ja ahdistuneita nuoria joiden taustalta löytyy kannabiksen käyttöä. Tämä puoli on hyvä pitää mielessä samalla kun tiedetään kannabiksen vaikutusten olevan yksilöllisiä ja monille ainakin näennäisen harmittomia. Yksioikoisia ratkaisuja huumeongelmaan tai kannabiskysymykseen ei ole. Ratkaisu ei voi olla asian maton alle lakaiseminen eikä myöskään pelkkä laillistamisen kautta tapahtuva tilastojen kaunistaminen. Yhteistä tahtoa, toimintaa ja keskustelua tarvitaan sekä päihderiippuvuusriskiä lisäävien tekijöiden tuntemista sekä niihin vaikuttamista.

Ai niin, osataan sitä marssia muissakin merkeissä, nimittäin 21.6. päihde-ja huumetyön järjestöt järjestävät Helsingissä marssin huumeiden väärinkäytön ja huumekaupan vastustamiseksi teemalla Value life –make healthy choices.

Rosita Juurinen
Hanna Juuti
YAD Youth Against Drugs ry









-