YAD
-
eno-
        IN ENGLISH     PÅ SVENSKA
-
-
« tiedotteet

LEHDISTÖTIEDOTE 18.4.2004

ROCK AGAINST DRUGS KERÄSI PAKKAHUONEEN TÄYTEEN NUORIA

800 rockin ja hiphopin ystävää kokoontui sunnuntaina 18.4. Rock Against Drugs - konserttiin Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneelle. Tapahtumassa esiintyi joukko nimekkäitä suomalaisartisteja: Royal Family (mm. Pikku G, Skandaali, YOR123, Helpus ja Sophie), Gimmel, Toni Wirtanen, Timo Kotipelto, Tommi Läntinen, Pate Mustajärvi, Jarkko Martikainen, Sheidi ja Nisse Nordling. Konsertissa kuultiin artistien oman tuotannon lisäksi esimerkiksi 80-luvun rock-klassikoita cover- esityksinä. Menevän musiikin lisäksi yleisön oli mahdollisuus tutustua tapahtumassa YAD Youth Against Drugs ry:n toimintaan.

Yleisö koostui paitsi nuorista tamperelaisista, myös muualta Suomesta varta vasten konserttiin saapuneista nuorista. Bussikuljetuksia konserttiin järjestettiin esimerkiksi Hattulasta ja Ruovedeltä.

Päihteettömän ja ikärajattoman tapahtuman järjesti YAD Youth Against Drugs ry. Yhteistyökumppanina oli Tampereen kaupungin ehkäisevän päihdetyön toimisto Raitsu.

Rock Against Drugs järjestettiin Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneella nyt toista kertaa. Vuosi sitten tapahtuma keräsi saman verran nuoria. Silloin esiintyjinä olivat mm. Nylon Beat, Timo Rautiainen, Olli Lindholm, Ville Leinonen ja Jore Marjaranta sekä tämän vuotisista esiintyjistä Toni Wirtanen ja Tommi Läntinen.

YAD Youth Against Drugs ry on nuorten vapaaehtoisten valtakunnallinen järjestö. Se järjestää monenlaisia tapahtumia, konserttien lisäksi esimerkiksi leirejä, vaelluksia, discoja ja päihdeaiheisia koulutuksia. Lisäksi YAD:n nuoret vapaaehtoiset osallistuvat moniin tapahtumiin, kesäisin esimerkiksi festareille, ja käyvät keskusteluja huumeisiin liittyvistä teemoista. YAD myös tarjoaa tukea omissa toimintaryhmissään ja järjestää tukiystävätoimintaa. Järjestön jäseniksi ovat tervetulleita kaikki taustaan katsomatta.


Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Raisa Ojaluoto, YAD Youth Against Drugs ry
Puh. 040 512 7378, raisa.ojaluoto (kaikki YAD:n sähköpostiosoitteet ovat muotoa etuliite@yad.fi).

Tapahtuman promoottori Nils Nordling, YAD Youth Against Drugs ry
Puh. 044 327 3898, nils.nordling (kaikki YAD:n sähköpostiosoitteet ovat muotoa etuliite@yad.fi).









-