YAD
-
eno-
        IN ENGLISH     PÅ SVENSKA
-
-
« tiedotteet

KANNANOTTO 05.05.2004

Hamppu ei lisää hyvinvointia



Lauantaina 8. toukokuuta marssitaan Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa, kuten useissa muissakin kaupungeissa ympäri maailmaa kannabiksen laillistamisen puolesta. Kannabiksen käyttö on yleistynyt Suomessa 90-luvun alusta lähtien ja monet nuoret suhtautuvat kannabikseen myönteisesti. Sitä pidetään vaarattomampana kuin esimerkiksi Suomen valtapäihdettä alkoholia. Monille nuorille kannabiksesta onkin tullut tapa kapinoida yhteiskunnan epäkohtia ja muun muassa alkoholikeskeistä kulttuuria vastaan.

Kannabiskeskustelussa tahtoo kuitenkin unohtua se tosiasia, että kannabis on päihde. Sillä on sekä hyviä että huonoja seurauksia, aivan kuten tupakalla, alkoholilla ja huumausaineilla. Kannabismarssille tuntuvat kerääntyvän enimmäkseen ne ihmiset, joille kannabis edustaa nuoruutta ja terveyttä, vihreämpää maailmaa ja kapinaa vallalla olevaa päihdekulttuuria kohtaan. Marssille eivät juurikaan osallistu ne kannabiksen käyttäjät, joiden elämään kannabis on tuonut mielenterveysongelmia ja vaikeuksia selvitä jokapäiväisestä elämästä koulussa, töissä ja ystävien sekä perheen kanssa. Marssilla eivät ole edustettuna myöskään ne Etelän ihmiset ja ”muulit” joita kansainväliset huumekartellit käyttävät laittomien huumausaineiden kasvatuksessa ja salakuljetuksessa hyväkseen. Kun kannabiksen puolesta puhutaan, tulisi muistaa, että aina on olemassa ihmisiä, joille päihteiden olemassaolo muodostuu ongelmaksi. Kannabiksen laillistaminen toisi Suomeen yhden uuden laillisen päihteen vanhojen lisäksi. On varsin idealistista kuvitella, että Suomen päihdeongelma katoaa, kun kannabis laillistetaan.

Sekä kannabiksen laillistamisen kannattajien että vastustajien tavoitteena on entistä parempi ja oikeudenmukaisempi maailma. Siihen voidaan päästä etsimällä yhdessä ne perimmäiset syyt, jotka suomalaiset saavat itsetuhoisesti juomaan viinaa, polttamaan kannabista tai käyttämään muita päihteitä.

Kim Alenius
Hanna Multanen
Raisa Ojaluoto
YAD Youth Against Drugs ry


Turun Sanomat
Ts.mielipiteet@turunsanomat.fi

Helsingin Sanomat
Hs.mielipide@sanoma.fi

Kaleva
Mielipide@kaleva.fi

Aamulehti
Al.mielipiteet@aamulehti.fi

Demari
Toimitus@demari.fi

Vihreä lanka
Toimitus@vihrealanka.fi

 





-