.

Noin niinkun teknisesti järjestön perustamiseen tarvitaan joukko ihmisiä (pienikin joukko riittää), lain vaatimat paperit ja rekisteröinti. Tarvitaan myös syy, miksi halutaan järjestö perustaa, jokin yhdistävä tekijä. Porukan yhdessä pitävä tekijä saattaa olla sitten jotain muuta, kuin syy, miksi järjestö on perustettu. Ja tämä on mielenkiintoista. Mietin millä sanalla meitä yadilaisia haluaisin kuvata. Se on rohkeus. … Lue lisää

Olen syksyn mittaan osallistunut muutamaan seminaariin, joissa on pyritty pohtimaan kannabiskysymystä monesta näkökulmasta. Tällaiselle keskustelulle on selkeästi tarvetta, sillä osallistujamäärät ovat olleet varsin suuria. Nuoria kohtaavat ammattilaiset niin nuorisotyössä, terveydenhuollossa ja koulumaailmassa pohtivat, mitä tulisi tehdä ja miten tulisi suhtautua nuorten kannabiskokeiluihin. Huumehoidon puolella kannabis ei tilastojen mukaan näy juurikaan aiempaa useammin ensisijaisena hoitoon hakeutumisen … Lue lisää

Kesäkiertue 2017

YAD Youth Against Drugsin toiminta perustuu nuorten vapaaehtoisten vaikutta­mistyöhön. Yadilaiset kannustavat huumeettomuuteen keskustellen ja jakaen tietoa omassa kaveripiirissään, kouluissaan ja harrastuksissaan sekä suuntaavat erilaisiin tapahtumiin kohtaamaan muita nuoria. Kesäisin YAD kiertää infopisteteltan kanssa musiikkifestareilla.   YAD YOUTH AGAINST DRUGS RY:N perinteikäs festarikiertue kattaa tänä ke­sänä 13 festaria. Infopisteellä ei valisteta eikä tuputeta huumetietoa, mutta keskusteluun … Lue lisää

Verkkovapaaehtoistoiminta on Street Team hankkeiden myötä vakiintunut yhdeksi YAD ry:n toimintamuodoista. Verkkovapaaehtoistyöllä tarkoitetaan yleensä netissä tehtävää tai netin kautta ohjattavaa vapaaehtoistyötä. Lähtökohdiltaan se ei eroa juurikaan perinteisestä, useimmiten kasvokkain tehtävästä vapaaehtoistyöstä. Verkkoperustaisen vapaaehtoistyön merkitys perinteisempää vapaaehtoistyötä tukevana ja täydentävänä toimintana tulee toivottavasti tulevaisuudessa vain vahvistumaan, sillä netti mahdollistaa osallistumisen toimintaan myös sellaisilta alueilta, jossa paikallisesti … Lue lisää

Kuva Järvimaisemasta.

YADin perinteinen kesän tukileiri järjestetään 14.-18.6 Kajaanin Sopentuvalla yhdessä Kris ryn ja Spartakin kanssa. Leirillä on ohjelmassa kaikenlaista huikean hauskaa perinteisen hyvin syömisen, saunomisen ja splätteripelailun lisäksi. Leirille on 10 euron omavastuu. Jos olet huumeiden ongelmakäytöstä toipuva leiri-innokas, eikä sinulla käytössä päihdeongelmaan lääkitystä, ilmottele itsestäsi Susannalle (susanna.karki@yad.fi) 24.5. mennessä. Kerrothan myös ruokarajoitteistasi!

Kokemusasiantuntijuus mielletään usein vastikkeelliseksi toiminnaksi, toimiihan kokemusasiantuntija usein muiden palkkatyötä tekevien asiantuntijoiden rinnalla. Ehkäisevän päihdetyön kentällä toimii kuitenkin myös paljon vapaaehtoisia kokemusasiantuntijoita. Mikä saa nuoren aikuisen sitoutumaan vapaaehtoistoimintaan päihdekasvatuksen parissa? Vapaaehtoisten kokemusasiantuntijoiden motiivit toimintaan mukaan tulemiselle liittyvät pitkälti työn sisältöihin ja odotuksiin; halutaan auttaa, jakaa omaa kokemusta ja toisaalta kerätä itselle arvokasta tietotaitoa esimerkiksi tulevaisuuden … Lue lisää

Vuosi sitten en tiennyt mistä löytäisin itseni vuoden 2015 alusta. Valmistuin viime vuoden toukokuussa yhteisöpedagogiksi ja jo ennen sitä aloin etsiä siviilipalveluspaikkaa omalta alaltani. Oletin sen olevan helppo homma, kukapa ei haluaisi halpaa työvoimaa ja minulla oli vielä uunituore tutkinto takataskussa. Se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppoa, otin ensin yhteyttä Kuopion alueen mahdollisiin palveluspaikkoihin … Lue lisää

puhu mulle huumeista

YADin Jyväskylän tiimi järjestää olohuonetentin, jonne on kutsuttu kuntavaaliehdokkaita juttelemaan huumekysymyksistä. Tule kysymään oma kysymyksesi tai vain kuuntelemaan klo 18–20 YAD:n toimistolle (Lutakonaukio 3, Tanssisali Lutakon 4. krs) FB-event: https://www.facebook.com/events/596434147215384/ www.yad.fi/puhumullehuumeista

[av_one_half first min_height=” vertical_alignment=” space=” custom_margin=” margin=’0px’ padding=’0px’ border=” border_color=” radius=’0px’ background_color=” src=” background_position=’top left’ background_repeat=’no-repeat’ animation=”] [av_image src=’http://yad.fi/wp-content/uploads/2016/06/pullopostia.png’ attachment=’3695′ attachment_size=’full’ align=’center’ styling=” hover=” link=” target=” caption=” font_size=” appearance=” overlay_opacity=’0.4′ overlay_color=’#000000′ overlay_text_color=’#ffffff’ animation=’no-animation’ custom_class=”][/av_image] [/av_one_half] [av_one_half min_height=” vertical_alignment=” space=” custom_margin=” margin=’0px’ padding=’0px’ border=” border_color=” radius=’0px’ background_color=” src=” background_position=’top left’ background_repeat=’no-repeat’ animation=”] [av_contact email=’anne.hamalainen@yad.fi’ title=’Pullon löytymistiedot’ … Lue lisää

YAD:n matalan kynnyksen verkkovapaaehtoistyöhön, Street Teamiin, liittyi viime vuonna ennätysmäärä poikia. Viime vuonna rekisteröityneistä nuorista yli 70 prosenttia oli poikia, joista suurin osa osallistui aktiivisesti toimintaan. Poikien suuri määrä yllätti, sillä Street Teamin toimintaan on aina osallistunut tyttöjä ja poikia suurin piirtein saman verran. Yleensä sosiaali- ja terveysalan nuorisojärjestöjen vapaaehtoistoiminnassa on mukana tyttöjä huomattavasti poikia … Lue lisää