.

Noin kaksikymmentä YAD:n vapaaehtoista, hallituksen jäsentä ja työntekijää lähtevät 25.4. – 28.4. Riikaan tutustumaan Latvian ehkäisevään päihdetyöhön. Baltic Youth Way:n opastuksella tutustutaan Latvian koulutyöhön sekä Esi brīvs-järjestöön. Matka on samalla palkinto vapaaehtoisille viime vuonna tehdystä hienosta työstä.

YAD logo

YAD:n aktiivisimmat vapaaehtoiset palkitaan joka kevät tiimatkalla. Virkistäytymisen lisäksi tiimipäivien tarkoituksena on tutustua paikalliseen ehkäisevään päihdetyöhön. Tänä vuonna yadilaiset suuntaavat Bremeniin.

Kuva tiimipäivien jengistä.

Syksyn Tiimipäivät vietetään 2.‒4.10.2015 Särkisaaren leirikeskuksessa, Jämsässä. Tiimipäivät ovat YAD:n koulutus- ja palkintoviikonloppu aktiivisille vapaaehtoisille. Tiimipäiville kutsutaan kuluneen vuoden ajalta YAD ry:n aktiivisimmat tai muuten ansioituneimmat ja hyvää team spiritiä osoittaneet vapaaehtoiset. Kaikkiaan Tiimipäiville osallistuu noin 20─25 yadilaista. Tiimipäivät on kaksiosainen kokonaisuus, johon kuuluu koulutuksellinen viikonloppu syyskaudella kotimaassa ja tutustumismatka johonkin ulkomaan kohteeseen kevätkaudella.

YAD logo

YAD:n syksyn tiimipäivät järjestetään Särkisaaren leirikeskuksessa 3.-5.10. Mukaan kutsutaan kustakin YAD:n vapaaehtoistiimistä aktiivisimpia vapaaehtoisia sekä hallituksen jäsenet.

Perjantaina oli lähtö johonkin päin Suomea. Minulle oli sanottu, että paikka olisi Tampere. Paikka tosin ei vaikuttanut siltä, olimme meinaa keskellä metsää. Voionmaan Opiston tiloissa vietimme ensimmäiset tiimipäivät for ever. Tehtiin siis historiaa! Perillä siellä jossain saimme avaimet Näsinkylän kämppiin. Meidät jaettiin kolme henkilöä per huone, vaikka niihin olisi mahtunut enemmänkin. Ensimmäinen ilta vietettiin Voionmaan … Lue lisää