.
YAD logo

YAD siirtyy sähköiseen hallitusvaaliin. Testaamme tänä syksynä ensimmäisen kerran sähköisiä hallitusvaaleja, jotta kaikilla YAD:n jäsenillä olisi yhtäläisen helppo mahdollisuus äänestää. Äänestys tullaan toteuttamaan siten, että YAD:n jäsenet voivat henkilökohtaisen salasana turvin käydä äänestämällä varta vasten rakennetulla äänestyssivulla. Aikataulullisesti syksyn hallitusvaali tulee menemään seuraavasti: 1. Hallitukseen ehdokkaaksi asettumista mainostetaan 5/15 Yadilaisessa lokakuun lopussa. 2. Hallitukseen haluavien … Lue lisää

YAD logo

YAD ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään 29.11. Jyväskylässä YAD:n toimistolla osoitteessa Lutakonaukio 3. Tarkempi aikataulu ja käsiteltävät asiat julkaistaan myöhemmin tällä sivulla. Syyskokoukseen ovat tervetulleita kaikki YAD:n jäsenet.    

YAD logo

Esityslista Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Päätetään työjärjestyksestä Käsitellään ja vahvistetaan seuraavan vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma Päätetään jäsenmaksujen suuruudesta Nimetään edustajat niihin järjestöihin, joissa yhdistyksellä on edustusoikeus sekä edustajat niihin järjestöihin ja tai yhteistyöryhmiin, joiden jäsen yhdistys on Päätetään hallituksen jäsenten lukumäärästä, valitaan puheenjohtaja ja hallitus Päätetään … Lue lisää