
ENo-nimellä aiemmin ilmestynyt Viiva-lehti perustettiin vuonna 1999 täyttämään nuorisolehtitarjonnassa ollut aukko. Muista lehdistä poiketen ENossa kirjoitettiin muustakin kuin meikeistä ja pop-musiikista sekä tarjottiin asiallista tietoa huumeista.
Kymmenen vuoden takaisesta maailma ja lehtitarjonta ovat muuttuneet. Ilahduttavaa on, että digiaikakaudesta huolimatta nuorisokulttuuri- ja harrastelehdet elävät ja voivat hyvin. Tarjonta on monipuolista, ja jokaiselle löytyy varmasti omiin kiinnostuksenkohteisiin vastaava aviisi.
Aika aikaansa kutakin. Tämä on tällä erää viimeinen Viiva-lehti. Kiitos kaikille Viivan lukijoille, työntekijöille, avustajille ja tukijoille. Jokainen lehden tekoon tavalla tai toisella osallistunut on ollut mukana tekemässä tärkeää työtä nuorten ennalta ehkäisevän päihdetyön saralla.
Lehden ilmestyminen lakkaa, mutta YAD ry:n toiminta jatkuu toki edelleen. Toimintaan voi tulla mukaan ja sitä voi tukea monin eri tavoin. Tutustu yhdistyksen verkkosivuihin ja löydä oma tapasi osallistua. Verkkosivuilta löytyy myös arkisto, jossa voi lukea vanhojen Viivojen juttuja.
Viimeinen Viiva tarjoaa tietysti vielä paljon mielenkiintoista luettavaa. Vinkkinä harrastejuttu kiehtovasta cosplaysta eli pukuilusta ja uudenlaisesta aktivismista, Porkkanamafiasta.
Viiva kiittää ja kumartaa sekä toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää joulunodotusta ja mahtavaa vuotta 2009!
Kaisa Räsänen
vs. päätoimittaja
kaisa.rasanen(a)yad.fi