YAD Youth Against Drugs ry:n kaksivuotisen Järjestökylä-projektin tarkoituksena oli kehittää festareilla tehtävää päihdetyötä, laajentaa keskustelua ja tuoda festivaaleille uusia päihdepalveluja. Festivaaleilla päihdepalveluja on tarjonnut lähinnä kaksi järjestöä: YAD ja SPR. Jotta keskustelua ja uusia palveluita syntyisi, on välttämätöntä saada festivaaleille muitakin järjestöjä.

Projektin tavoitteena oli toimintavuosiensa 2006-2007 aikana kehittää festivaaleille oma rauhallinen alue, jossa voi rauhassa juoda kupposen kahvia ja keskustella päihteisiin liittyvistä asioista tai käyttää muita järjestökylän palveluita. Näitä palveluita voivat olla esimerkiksi selviämis- ja ensiapupiste, kuskien puhallutus, oman päihteidenkäytön itsearviointi tai internetissä Päihdelinkin saunassa keskustelu. Palveluita voivat tarjota myös muut terveyttä edistävät järjestöt kuten Reilu kauppa ja Kuulonhuoltoliitto. Myös korjaavan puolen ja haittojen vähentämisen näkökulmat tulisi näkyä festivaaleilla, koska yleisön joukossa on myös käyttäjiä. Näin palvelut kohdentuisivat mahdollisimman laajaan joukkoon yleisöstä.

Alueen tulisi olla vastapainoa festareiden perinteiselle kännäyskulttuurille ja siellä voi olla omaakin ohjelmaa, esimerkiksi joogaa, afrorumpujen soittoa ja graffittiseinään maalaamista.

Järjestökylä-projektia rahoitti Terveyden edistämisen keskus / Sosiaali- ja terveysministeriön.

 

Tavoitteet:

Päätavoite:

- järjestää festareille päihdetietoa ja –palveluja entistä laajempi ja soveltuvampi kirjo

Alatavoitteita:

- päihdejärjestöjen lisääntynyt yhteistyö

- päihteetöntä toimintaa festarikansalle

Järjestökylä on turhan suuri kokonaisuus pienille festareille, joita YAD kuitenkin kiertää. Projektin myötä on tarkoitus myös kehittää järjestöyhteistyötä siten, että pienimmillekin festareille voisi YAD:n mukana kulkeutua tietoa, esitteitä ja käytänteitä muistakin päihdejärjestöistä.

 

Vuosi 2007

2007 Järjestökylä oli taas mukana Provinssirockissa ja Ilosaarirockissa. Uutena festivaalina mukaan tuli myös Oulun Qstock. Mukana kesän aikana olivat:

- YAD Youth Against Drugs ry
- Suomen Punaisen Ristin päihdetyö
- Suomen Punaisen Ristin Pluspiste
- Terveys ry
- Reilun Kaupan puolesta ry
- Raiskauskriisikeskus Tukinainen
- Terveysneuvontapiste Häläppäri.

Alla olevista linkeistä löydät alustavia koonteja kesän 2007 Järjestökylistä sekä Huumeita festivaaleilla -kyselyn tuloksia:

>> Provinssirock

>> Ilosaarirock

>> Qstock

>> Huumeita festivaaleilla -kysely

 

Vuosi 2006

2006 Järjestökylä oli mukana Provinssirockissa ja Ilosaarirockissa. Mukana olivat YAD:n lisäksi, SPR:n huumetyö, Terveys ry sekä Reilun Kaupan puolesta ry. 

Alla olevista linkeistä voit ladata vuoden 2006 toimintakertomuksen liitteineen:

>> Toimintakertomus 2006

>> Liite 1 - raportointilomake

>> Liite 2 - sopimusmalli

>> Liite 3 - Provinssirock

>> Liite 4 - Ilosaarirock