|

Kannabis: ganja, yrtti, pilvi, hatsi, sauhu, käry, blossi, myssy, paukut
Hasis: (perus)lätkä, läbä, pl, kaakeli, erkki, ruskee
Marihuana: kukka, kukinto, budi, ruoho, heinä
Mitä se on?
Kannabistuotteita, hasista ja marihuanaa saadaan cannabis sativa –kasvista. Hasista tehdään kasvin kukinnoista erittyvästä pihkasta ja se esiintyy yleensä tummanruskeina levyinä tai pieninä paloina. Marihuana kuivatetaan päihdehampun kukinnoista ja versoista ja se on vihertävän ruskeaa ruohomaista rouhetta. Kannabista poltetaan tyypillisimmin piipuissa, bongeissa ja sätkissä, mutta sitä nautitaan myös suun kautta. Kannabiksen keskeisin ja tajuntaan vaikuttavin kannabinoli on THC. Kannabis luokitellaan vaaralliseksi huumausaineeksi.
Vaikutukset
Kannabis on vaikutuksiltaan samanaikaisesti sekä keskushermostoa kiihottava että rauhoittava ja lisäksi harha-aistimuksia aiheuttava. Kannabiksesta haetaan mm. rentoutusta, mielihyvää, poikkeavia aistikokemuksia ja mielikuvia. Epätoivottuina vaikutuksina voi olla tokkuraisuus, pahoinvointi, ahdistus- ja paniikkitilat. Fyysisiä vaikutuksia ovat silmien punoitus, sydämen sykkeen nousu, suun kuivuminen ja (makean)nälän tunteen lisääntyminen. Kannabiksen on todettu heikentävän niin henkistä kuin fyysistä suorituskykyä, esim. muistin, reaktiokyvyn, koordinaation toimintaa.
Riskit
Onnettomuusalttius liikenteessä kasvaa. Kannabiksen polttaminen altistaa hengityselimet useille terveyshaitoille, mm. syöpäriskille. Erittäin suuret annokset saattavat johtaa psykoottisiin tiloihin. Kannabiksesta voi aiheutua hormonaalisia muutoksia kuten kuukautishäiriöitä ja sperman laadun muutoksia. Pitkäaikainen käyttö vähentää myös seksuaalisia haluja. Säännöllisesti käytettynä on riskinä psyykkisen ja sosiaalisen riippuvuuden sekä mielenterveydellisten ja sosiaalisten ongelmien kehittyminen. Kannabis aiheuttaa paljon käytettynä saamattomuutta, masennusta ja henkistä flegmaattisuutta. Nuorilla käyttäjillä riskinä on henkisen kehityksen hidastuminen ja erilaisten tunne-elämän ongelmien kehittyminen. Kannabiksen käyttö vaikuttaa lisäksi oppimiskykyyn ja muistiin. Hasikseen on saatettu lisätä erilaisia jatkeaineita tai muita huumausaineita, jotka pahentavat haittavaikutuksia. Riskitasoon vaikuttaa mm. käyttömäärät sekä käyttäjän psyykkiset ja sosiaaliset taustatekijät. Osa kannabiksen käyttäjistä alkaa käyttää myös muita huumausaineita
Haittojen vähentäminen
Tärkeää haittojen vähentämistyötä olisi pystyä ehkäisemään nuorten kannabiksen käyttöä, sillä kehittymättömät aivot; psyyken ja tunne-elämän rakenteet ovat alttiimpia käytöstä aiheutuville ongelmille ja riskeille. Toistuva kannabiksen käyttö nostaa toleranssia ja siten käyttömääriä nopeasti, vaikutukset elimistöön ja psyykelle ovat rankempia vaikka koettu vaikutus ei muuttuisikaan. Käyttötavalla, annostelulla ja käytön tiheydellä voi vaikuttaa käytöstä aiheutuviin riskeihin ja haittoihin. Riskejä voi pienentää pitämällä vähintään viikon-kahden tauot käyttökertojen välillä. Suun kautta nautittuna voi välttää polttamiseen liittyvät terveyshaitat. Paniikkioireita saanutta tulee tarkkailla ja rauhoitella. Yhteiskäyttöä muiden päihteiden kanssa kannattaa välttää. Sekakäyttöön liittyvässä myrkytystilassa tulee hakeutua avun piiriin.
Kannabiksen kokeileminen tai käyttäminen on valinta, jonka jokainen tekee viimekädessä itse. Huumeiden käyttö ei ole koskaan täysin haitatonta ja sillä on aina vaikutuksia myös muihin kuin käyttäjään itseensä. Jos käytät, huomioi keinot vähentää käytöstä aiheutuvia haittoja ja riskejä niin itsesi kuin läheistesikin kannalta.
Be smart - Be safe!
|
Kommentit
value ES!
ULOS
Eris on tyhmä poika
Ruokavälkäl koulun lounais kulmas?
KYLLÄ !