Opioidit

Mitä ne ovat?

Opioidit ovat oopiumiunikosta jalostettuja tai synteettisesti valmistettuja aineita, jotka vaikuttavat keskushermostoa lamaavasti. Yleisimmin huumeena käytetyt opioidit ovat heroiini ja buprenorfiini. Heroiini on yleensä ruskeaa tai valkoista jauhetta, jota käytetään suonensisäisesti, suun kautta, nuuskaamalla ja polttamalla. Aineen epäpuhtauksina on tavattu mm. arsenikkia, strykniiniä sekä talliumia, joka jo itsessään on hengenvaarallinen aine.

Buprenorfiinia on Suomessa laillisessa lääkekäytössä opioidiriippuvaisten hoidossa. Tabletit on tarkoitettu liuotettaviksi kielen alla, mutta päihdekäytössä niitä käytetään yleensä suoneen pistämällä. Suonensisäisesti käytettynä vaikutus on nopeampi ja voimakkaampi, mutta lyhytkestoisempi kuin suun kautta otettuna. Opioidit ovat luokiteltu erittäin vaarallisiksi huumausaineiksi.

Vaikutukset

Vaikutukset koetaan nopeana ja voimakkaana mielihyvänä. Käyttöön voi aluksi liittyä myös pahoinvointisuutta ja rauhattomuutta. Suuremmissa annostuksissa oireina mm. pupillien pieneneminen, pulssin, hengityksen ja refleksien hidastuminen. Olotila voi olla vuoroin virkeä ja uneliaan tokkurainen. Pitkäaikaisessa käytössä toleranssi kasvaa ja aine ei välttämättä enää ”kolahda”, jolloin vaikutus koetaan lähinnä vieroitusoireita poissa pitävänä.

Riskit

Akuutteina riskeinä ovat yliannostuksesta aiheutuva hengityspysähdys ja kooma. Heroiinin pitoisuuden ja yksilöllisen toleranssin vaihtelut lisäävät yliannostusriskiä. Pistovälineiden yhteiskäytön riskejä ovat virusinfektiot, kuten HIV ja hepatiitit. Buprenorfiinia suonensisäisesti käytettäessä tabletin sidosaineet voivat aiheuttaa mm. verisuonitukoksia, verenmyrkytyksen sekä sydäntulehduksen. Opioidien käyttö yhdessä muiden keskushermostoa lamaavien aineiden kanssa on hengenvaarallista. Säännöllisessä käytössä opioidit aiheuttavat voimakasta riippuvuutta. Psyykkisenä riskinä käyttäjän tunne-elämän kylmeneminen ja epäsosiaalisuus, aineen saaminen ja käyttäminen muodostuu ihmissuhteita tärkeämmäksi.

Haittojen vähentäminen

Opioideja suonensisäisesti käytettäessä pistovälineiden puhtaus on infektioriskin vuoksi tärkeää. Buprenorfiinin sidosaineiden haittavaikutuksia verisuonille voi vähentää käyttämällä filttereitä, mikä ei kuitenkaan poista infektioiden riskiä yhteiskäytössä. Erityisesti opioidien, bentsodiatsepiinien ja alkoholin yhteiskäyttöä tulee välttää. Yliannostusepäilyssä keskeistä on ammattiavun hälyttäminen, käyttäjän tajunnantilan tarkkailu, kylkiasentoon laittaminen, hengitysteiden aukipitäminen ja tarvittaessa elvytys. Yliannostusta voidaan hoitaa vasta-aineilla, joten on tärkeää, että hoitohenkilökunta tietää, mitä ainetta on käytetty.

Opioidien kokeileminen tai käyttäminen on valinta, jonka jokainen tekee viime kädessä Itse. Huumeiden käyttö ei ole koskaan täysin haitatonta ja sillä on aina vaikutuksia myös muihin kuin käyttäjään itseensä. Jos käytät, huomioi keinot vähentää käytöstä aiheutuvia haittoja ja riskejä niin itsesi kuin läheistesikin kannalta.

Be smart – Be safe!