p ä ä k i r j o i t u s

Haagin ilmastokokous epäonnistui. Euroopan Unioni, Yhdysvallat ja kolmannen maailman maat eivät päässeet sopuun kasvihuoneilmiötä edistävien päästöjen vähentämisestä. Kokousta selostaneiden uutisten vierestä saattoi lukea tutkijoiden yksimielisiä arvioita siitä, ettei sopukaan olisi vielä riittänyt: päästöjä pitäisi rajoittaa moninkertaisesti siihen nähden, mistä neuvotellessa nyt epäonnistuttiin.

Vanhusten hoito on ollut yksi syksyn kuumimmista puheenaiheista Suomessa. Ei löydy ainuttakaan poliitikkoa, joka ei olisi ajamassa vanhuksille parempaa hoitoa, mutta lehtiuutiset kertovat esimerkkejä puutteellisen ja jopa ihmisarvoa alentavan hoidon jatkumisesta eri puolilla Suomea.

Maailma on täynnä keskenään ristiriitaisia viestejä, joista turhauttavimmilta tuntuvat edellä mainittujen kaltaiset kaikkia koskettavat tärkeät kysymykset, joissa todellisuus ja reaalipolitiikka eivät näytä kohtaavan. Ristiriidat voivat aiheuttaa ahdistusta, sitä kuuluisaa maailmantuskaa, jolle ihminen voi tietysti hymähtää ja keskittyä tärkeämpiin asioihin, kuten valitsemaan yksilöllistä soittoääntä kännykkäänsä. Jos nyt kuitenkin erehtyy seuraamaan maailman asioita, täytyy kehittää jonkinlainen strategia, jolla selviytyy ristiriitojen aiheuttamasta ahdistuksesta.

Helpointa on ajatella, että minä olen vain yksi pieni kuolevainen (mitä me kaikki tietysti olemme), enkä voi mitään sille, että maailmassa on virhe. Se tarkoittaa luopumista ja alistumista, mikä ei ole elämää.

Toinen tapa on suorittaa kansalaisvelvollisuutensa äänestämällä. Se on tärkeää, mutta voi tuntua melko mitättömältä. Kärsimättömän (lue: nuoren) ihmisen silmissä edustuksellinen demokratia on päätöksenteossa liian hidas koneisto. Kolmas vaihtoehto on äänestämisen lisäksi omien elintapojen muokkaaminen maailmankuvan mukaisiksi eli vaikuttaminen lähinnä kulutustottumusten kautta sekä osallistuminen esimerkiksi kansalaisjärjestöjen toimintaan. Ensiksi mainittua kyynikot kutsuvat omantunnon ostamiseksi. Ei yhden ihmisen kierrätysharrastus, luomu- ja muiden ympäristöystävällisten tuotteiden suosiminen ja harkitseva suhtautuminen tavaramarkkinoihin vaikuta käytännössä esimerkiksi ilmastonmuutokseen, eikä yhdellä mielenosoituksella paranneta vanhusten hoitoa.

Milla Ollikainen - päätoimittaja Mutta on se silti pienelle ihmiselle ihan kelpo strategia ahdistavan maailman sulattamiseen. Enkä minä ainakaan halua joutua selittämään kesäkuussa lumessa tarpoville lapsenlapsilleni, että mummi se vaan seurasi vierestä, ei mummi silloin joutanut, kun oli vähän muuta bisnestä.


Milla Ollikainen,
Päätoimittaja


Universumin mölyä: Mm. Japanilaisia joululahjoja. Vegaaniruokaa. Unettomuutta. Satu uudelle vuodelle.

Huumeidenvastainen työ on myös elämänsuojelua

Estelle seilasi reilun kaupan puolesta
Purjealus Estellen puolen vuoden seilaus vei Italiaan, Espanjaan, Portugaliin ja Irlantiin.

Evankeliumi Juudaksen mukaan
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän on kallellaan?

Susi karussa
Jäljitysretkellä susi pysyi piilossa, mutta jäljet jäivät.

Kuvia Ukrainasta
Entinen Neuvostoliiton vilja-aitta pyristelee kohti länttä.

Vaihtoehtoiset vieroitushoidot
Osa 2: Homeopatia. Pienet pillerit ja keskustelu tekevät ihmeitä.

Huvikäyttö hyväksyttiin kielenkäyttöön Ministeriötason mietinnössä on paljon hyviä tavoitteita.

Huumeet scifikirjallisuudessa
Käytämmekö kaikki pian sinisiä pillereitä ja somaa?

Kun kontrolli katoaa
Mistä on tyttöjen ja poikien itsetuhoinen käytös tehty?

Äidit ja alkoholismi
Syyllistääkö kuopiolaistutkimus äitejä tyttärien juomisesta?

Opettajien huumetiedot hataria
Puuttumisen malli -projekti alkoi opettajien valistamisella Jyväskylässä.

Yadilainen
Muistatko hänet? Jaana on ollut YAD:ssa mukana yli kymmenen vuotta.

Tarinoita Tatralla
Jukka Lindell vaelsi Puolassa Tatra-vuorella.








ENo 9 kansikuvassa ukrainalainen tanssija Anna junamatkalla. Kuva: Tiiu Kaitalo.