 
p
ä ä k i r j o i t u s
Joulu tulla jollottaa. Hyvä pitäisi olla ja mieli herttainen.
Ensimmäisten piparien ja suklaiden seurassa aika kuluukin rattoisasti,
mutta kun on tarpeeksi monta päivää syönyt ja viettänyt
aikaa neljän seinän sisällä, alkaa tunnelma kiristyä.
Kaikki syöty ruoka närästää ja aiheuttaa ikävän
syyllisyyden tunteen, sukulaisten seura samassa huoneessa alkaa tuntua
kiusallisen tunkeilevalta.
Ei millään
jaksaisi olla loputtoman hyväntahtoinen. Kuka oikein keksi, että
jouluna kuuluu olla hyvä? Kaunis ajatus mutta niin kovin vaikea toteuttaa.
Viettävätkö kaikki maailman ”pahat” joulun
aikaan parempaa elämää? Siis esimerkiksi saatana ja Harry
Potter -kirjoista tutut Voldemort ja Malfoy? Uutisista päätellen
eivät. Jouluhan on vain kristittyjen keksimä juhla, muut uskontoryhmät
ovat hyviä eri aikaan vuodesta, omina juhlapyhinään. Todellisuudessa
täysin hyvä taitaa jaksaa olla kaikki joulun pyhät ainoastaan
Joulupukki. Melkoisen pitkää pinnaa mahtaa vaatia koko maailman
kiertäminen ja lasten tapaaminen – kaikki tämä hyväntahtoisesti
ja hymyilevänä. No, varmaan pukillakin on huonot päivänsä,
mutta ammattitaitoon kuuluu säästää ne esimerkiksi
heinäkuulle, jolloin kukaan ei ole kiinnostunut Joulupukin tekemisistä.
Eino
Leino tietää, että hyviä ja pahoja ei ole olemassakaan,
meissä kaikissa on ripaus molempaa. Muistakaapa seuraava siis silloinkin
kun se kaikkein ärsyttävin sukulainen sieppaa joulupöydässä
nenäsi edestä juuri sen viimeisen suklaakonvehdin, jolla olit
itse ajatellut pian herkutella:
”Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi
toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikkei aina se esille
loista.” .
Lisää
mietteitä hyvän ja pahan vastakkainasettelusta Jussi Laitisen
kirjoituksessa tämän lehden sivuilla 22–23.
Raisa
Ojaluoto
Päätoimittaja
raisa.ojaluoto (kaikki YAD:n sähköpostiosoitteet
ovat muotoa etuliite@yad.fi).
PS: Tämä onkin viimeinen ENoni tältä erää,
vuoden alusta lehdellä on uudet tekijät. Kiitokset lukijoille
kolmesta yhteisestä vuodesta ja mukavia lukuhetkiä Enon parissa
nyt ja ensi vuonna!
|
YAD
Youth Against Drugs ry Nro 5/2004
Janne
Paananen, YAD ry:n vapaaehtoistyöntekijä
Universumin mölyä
Salattuja sydämiä CMX:n hengessä, talvipyöräilyä,
makeaa elämää MTV:llä, sipulin kuorimista ja naisasiaa.
Trancea bilekansalle
DJ Wertin pääasiallinen päihde on musiikki.
Kemiat kohdilleen
Huumeidenkäytöstä toipuvien tukiystävätoiminnassa
etsitään yhdessä tavallista arkea.
Maailmanparantaja
vallan rappusilla
Pitkän linjan ympäristöaktivisti, kiihkeä feministi
ja julkihomo Oras Tynkkynen vaikuttaa nyt eduskunnassa.
Kadonnut
uni
Luontoon kätkeytyy paljon muutakin ruokaa kuin vain marjoja ja sieniä.
ENo neuvoo, mitä luonnosta kannattaa syödä ja mikä
metsästä on parasta jättää parempiin suihin.
Hyvä ja paha piilosilla
Hyvästä ja pahasta on väännetty kättä kautta
aikojen muun muassa politiikassa ja kirjallisuudessa. Mistä oikein
on pohjimmiltaan kysymys? Jussi Laitinen heittäytyy filosofoimaan.
Pilkahdus: Veli hento valkoinen
Salolainen Murat Avsar haaveili lapsena jalkapalloilijan urasta. Nyt,
27-vuotiaana, hän työskenteleekin pelikentän sijasta sairaalan
psykiatrisella osastolla.
Mukavan malliset vaatteet
Annika Mattelmäki, 26 ja Erika Iso-Heiniemi, 27, toteuttivat unelmansa
ja ryhtyivät vaatekauppiaiksi.
YAD linjasi päihdepolitiikkansa
Mitä mieltä YAD on alkoholista, huumeiden käytöstä
rankaisemisesta tai huumetesteistä?
Ihminen ja ilmiö: Teidän on varastettu
Mitä tapahtuu, kun joku päättää viedä identiteettinne?
YADissa tapahtuu
Valtakunnalliset tapahtumat maaliskuuhun 2005 saakka.

Itämerta kyntämässä
Puolimatruusi Lindell pestautui rahtilaivan kyytiin.
Yadilainen
Jyväskyläläinen Anssi Kaikkonen odottaa Rave Against Drugsilta
hyvää musiikkia ja paljon naisia.
Den försvunna somnen
Sömn och berusningsmedel bilder ett sällsynt invecklat problemkomplex.
Rock saapuu Tampereelle
Rock Against Drugsia vietetään jälleen 6.2.2005.
ENo 5/2004 kansikuva: Sami Kero
|