YAD haastoi festarikansaa pohtimaan huumekysymyksiä ‒ kesän 2014 festarityön satoa

YAD Youth Against Drugs ry:n perinteisimpiin toimintamuotoihin kuuluu festarityö, jota toteutetaan kesäisin nuorten vapaaehtoisten voimin. Kesällä 2014 YAD ry:n vapaaehtoiset pystyttivät infopisteteltan yhteensä 14:lle musiikkifestivaalille ja kohtasivat yhteensä noin 2000 festarikävijää. Lisäksi YAD ry:n jalkautuvan ensiaputiimin vapaaehtoiset huolehtivat juhlijoiden turvallisuudesta kahdella elektronisen tanssimusiikin metsäfestarilla, Ristiinassa ja Mäntyharjussa.

YAD ry:n festarityö on vertaisvaikuttamista ja tiedon jakamista siellä, missä nuoret muutenkin viettävät vapaa-aikaansa. Keskustelunavauksena YAD:n festariteltalla voi tehdä ”huumetestin”, eli vastata huumeaiheiseen kyselyyn, jossa saa valita itseään kiinnostavan aiheen kymmenestä vaihtoehdosta. Kesän 2014 festaripisteellä kävijöistä 40 % teki huumetestin. Eniten keskustelua herättivät oma päihteiden käyttö ja kohtuukäyttö. YAD:n vapaaehtoisten arvioiden mukaan suurin osa keskusteluista herätti kävijöissä uusia ajatuksia tai tarjosi uusia näkökulmia.

Huumetestin lisäksi kesällä 2014 YAD:n infopisteellä oli mahdollista osallistua Faces Against Drugs -valokuvaustempaukseen, kokeilla erilaisia pelejä ja jonglöörausta. YAD:n infopisteillä jaetaan tietoa huumeista ja monenlaista aihepiiriin liittyvää materiaalia, joista festarikansaa houkuttivat eniten vesitatuoinnit ja tarrat.

YAD on toteuttanut vuodesta 2007 asti netissä täytettävää Huumeet festareilla -kyselyä. Vuosittaisen kyselyn tavoitteena on kartoittaa huumeiden esiintymistä ja käyttöä festareilla. Vuoden 2014 kyselyyn vastasi 153 henkilöä, suurimpana vastaajaryhmänä 2229-vuotiaat (38 %).

Kyselyyn vastanneiden mukaan yleisimmät syyt huumeiden käyttämiseen festareilla ovat erityisten fiilisten ja kokemusten hakeminen, tunnelman kohottaminen, sekä halu olla sekaisin. Kuten edellistenkin vuosien kyselyistä on käynyt ilmi, ensimmäiset päihdekokeilut sijoittuvat harvemmin festareille. Vastaajista 89 % kertoi, että ensimmäiset päihdekokeilut eivät ole tapahtuneet festareilla. Yleisin huumausaine, johon festareilla kävijät törmäsivät, oli aiempien vuosien tapaan kannabis. Vastaajista noin 42 % oli käyttänyt festareilla joskus myös itse kannabista. Vastaajista 61 % kertoi, että heille on festareilla tarjottu huumausaineita. 24 % vastaajista ei ollut käyttänyt festareilla mitään päihteitä.

Vastaajista 54 % oli sitä mieltä, että festareilla olisi hyvä olla musiikin ohella myös muuta päihteiden käytölle vaihtoehtoista toimintaa kuten päihteettömiä hengailupaikkoja, toiminnallisia pisteitä, Open stage -lavoja/telttoja ja erilaisia kojuja, joissa voi käydä tutustumassa ja hakemassa tietoa erilaisista teemoista. Päihdepalveluista festareille toivottiin erityisesti päihde-ensiapua, kuskien puhallutusta ja selviämistelttaa. Päihdejärjestöjen osallistuminen festareille nähtiin tarpeellisena ja toiminnan sisällön haluttiin olevan mm. järkevää keskustelua, matalan kynnyksen apua ja vaihtoehtoisten toimintojen tarjoamista.

Päihteiden käyttöön puuttuminen festareilla jakoi mielipiteitä. Suuri osa kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että päihteiden käyttöön pitäisi puuttua joltain osin. 36 % vastaajista toi esille, että varsinkin alaikäisten kohdalla päihteiden käyttöön tulisi puuttua tarkemmin. 20 %:n mielestä päihteiden käyttöön puuttumiseen ei ole tarvetta. Päihteiden käytön riskien ehkäisemiseksi vastaajat nimesivät mm. asiallisen ja todenmukaisen tiedon jakamisen, valvonnan lisäämisen sekä vaihtoehtoisten toimintojen tarjoamisen.

YAD:n vapaaehtoiset kirjoittivat festarikesältä reissupäiväkirjaa blogiin, www.yadinfopisteilla.wordpress.com, jossa he jakavat tunnelmiaan ja kokemuksiaan festarityöstä.

Lisätietoja YAD ry:n festarityöstä: Sari Auhtola, p. 050 522 8708 / sari.auhtola@yad.fi / Facebook: Sari Yad