.

Vko 41 Nuorisotyön viikko: #hupparikansanpuolella

Nuorisotyön viikkoa vietetään jälleen 5.-11.10.2015 (vko 41).

Allianssi haastaa tänäkin syksynä olemaan #HupparikansanPuolella ja viemään nuorisotyön viestiä.

Nuorisotyön viikon ja siihen liittyvän #HupparikansanPuolella-haasteen tavoitteena on nostaa esille nuorisotyön merkitys ja nuorisotyön tekijät.

Hupparikansan puolella olevat pitävät nuorisotyötä tärkeänä ja arvokkaana. He tietävät, että nuoret tarvitsevat rinnalleen aikuisia; sekä ammattilaisia että vapaaehtoisia. He ajattelevat, että nuorisotyö tarvitsee riittävät resurssit niin valtiolta, kunnissa, järjestöissä kuin seurakunnissakin. He tietävät, että nuorisotyö on kunnan peruspalvelu. Nuorisotyön osuus on kunnan budjetissa niin pieni (keskimäärin 0,5 %), että siitä leikkaamalla ei saada kuin pieniä säästöjä, mutta näistä leikkauksista aiheutuu suuri lasku tulevaisuudessa. Hupparikansan puolella olevat toimivat nuorten hyväksi.

Toimi nyt, että päättäjät tekevät hyviä päätöksiä #HupparikansanPuolella.

#HupparikansanPuolella-haaste:

1. Ota itsestäsi selfie huppari päällä ja jaa kuva Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Liitä mukaan kampanjan tunniste sekä oman paikkakuntasi nimi, esimerkiksi #Hamina ja #HupparikansanPuolella. Haasta samalla muut hupparikansan puolelle. Kutsu kaveriesi lisäksi mukaan kuntapäättäjiä, kansanedustajia ja järjestöjohtajia.

2. Voit halutessasi tulostaa #HupparikansanPuolella-plakaatin (pdf) ja käyttää sitä kuvassa.

3. Varmista, että oma paikkakuntasi on #HupparikansanPuolella. Seuraamme tilannetta ja kerromme, missä ollaan näkyvimmin #HupparikansanPuolella. Muistathan siis liittää oman paikkakuntasi nimen #-merkillä kuvasi yhteyteen.

Oliko tämä hyödyllinen sivu?