.

Huumeita käyttäneitä nuoria aikuisia etsitään kokemusasiantuntijoiksi Tampereella ja Jyväskylässä

Oletko huumeita käyttänyt Tampereen tai Jyväskylän seudulla asusteleva nuori aikuinen ja valmis kertomaan tarinaasi, jotta joku ehkä valitsisi toisin?

YAD:n Expa-hanke järjestää loka-marraskuussa 2014 maksuttoman Jalostamo-koulutuksen, jossa koulutamme vapaaehtoisia, huumeita käyttäneitä nuoria aikuisia tekemään ehkäisevää huumetyötä peruskoulun päättäneille nuorille. Koulutus koostuu Jyväskylässä kahdesta ja Tampereella neljästä illasta sekä yhdestä viikonlopusta. Tampereella koulus alkaa 27.10. ja Jyväskylässä 3.12. Lisätietoja voi kysyä Juusolta ja Susannalta.

Koulutuksessa opetellaan käyttämään omaa kokemusta ehkäisevään työhön: opitaan vuorovaikutustaitoja ja jaetaan tietoja käyttäjistä ja käyttökulttuurista. Itsetuntemuksesi yhdistyy muiden kokemuksiin ja tutkittuun tietoon käyttäjistä. Haluamme toiminnan tukevan toipumista, joten hyvinvointisi on tärkeä osa koulutusta.

Koulutuksen käytyäsi pääset keskustelemaan peruskoulun päättäneiden nuorten kanssa huumeista entisten käyttäjien kanssa luodun huumekasvatusmenetelmän tuella. Tehtävänäsi on tuoda esiin omia kokemuksiasi ja jakaa sitä tietoa, jota ei voi saada kuin itse kokemalla. Työparinasi oleva työntekijä hoitaa käytännön asiat, ohjaa kanssasi tilannetta ja tuo tarvittaessa mukaan myös tutkimustietoa. Huumekasvatuskeikkojen ohella tapaamme koulutuksen jälkeen jakaen kokemuksia ja tehden yhdessä kaikenlaista mieltä ja kehoa sykähdyttävää. Tulevaisuudessa voit myös päästä jakamaan kokemustasi sosiaali- ja hoiva-alaa opiskeleville.

Hankkeen kaikki toiminta on päihteetöntä ja soveltuu siis hyvin käytön lopettaneille. Toiminnan tavoitteena on myös tukea vapaaehtoisten kuntoutumista, päihteettömyyttä ja osallisuutta.

Tervetuloa kouluttautumaan kokemusasiantuntijaksi!

Tutustumme jokaiseen koulutukseen tulevaan kasvokkain ennen koulutusta. Ilmoita olemassaolostasi meille kuten mukavaksi tunnet:

Juuso Armila                          Susanna Kärki

juuso.armila@yad.fi             susanna.karki@yad.fi

040 721 2415                          040 721 1872

Facebook: Juuso Yad            Facebook: Susanna Yad

Oliko tämä hyödyllinen sivu?